FORTUM OYJ LIIKETOIMINTATIEDOTE 17.10.2022
Fortum käynnistää kaksivuotisen selvityksen uuden ydinvoiman tulevaisuuden edellytyksistä. Selvityksessä Fortum kartoittaa sekä pienydinvoimaloiden (small modular reactors, SMR), että perinteisten suurten reaktoreiden kaupallisia, teknologisia ja yhteiskunnallisia vaatimuksia. Tarkastelua tehdään myös poliittisella ja lainsäädännöllisellä tasolla. Selvitys keskittyy Suomen ja Ruotsin markkinoille.
”Energiaomavaraisuus, toimitusvarmuus ja hiilineutraalius ovat yhteiskuntamme tavoitteita. Selvityksen tarkoitus on tutkia miten luotettava ja CO2-vapaa ydinvoima osaltaan auttaa saavuttamaan nämä tavoitteet”, kertoo Fortumin Generation-divisioonan johtaja Simon-Erik Ollus.
Energiamarkkinoilla vallitsee epävarmuus, jonka vuoksi ydinalan tulevaisuuden hankkeet toteutetaan todennäköisesti erilaisilla yhteistyöjärjestelyillä. Luontevia kumppanuuksia voi löytyä esimerkiksi ydinvoima- ja kaukolämpöyhtiöiden, teollisuuden sähkön- ja lämmöntuottajien, start-upien, sekä vakiintuneiden ydinvoimatoimijoiden välillä. Selvityksessä tutkitaan myös ydinvoimapalveluiden liiketoimintamahdollisuuksia muualla Euroopassa, erityisesti vedyn teollisen käytön osalta.
”Ydinvoiman toteuttamiseen liittyvät haasteet ovat hyvin tiedossa. Kilpailukykyisten rakennusaikojen ja -kustannusten saavuttaminen onkin elinehto koko toimialallemme. Selvitystyössä tutkimme uusia mahdollisia kumppanuuksia, liiketoimintamalleja sekä lupaavia uuden sukupolven teknologioita, kuten SMR:t”, kertoo selvitystyöprojektin toteutuksesta vastaava Laurent Leveugle.
Selvitystyö tähtää uusien, tehokkaiden ratkaisujen löytämiseen myös suunnittelussa, kaavoituksessa ja luvitusprosessissa. Selvitysryhmä haluaa käydä aktiivista keskustelua eri sidosryhmien, kuten poliittisten päättäjien, virkahenkilöiden ja Suomen ja Ruotsin ydinturvallisuusviranomaisten kanssa.
Fortum on sopinut myyvänsä koko Uniper-omistuksensa Saksan valtiolle. Tämän myötä Fortum on uudistamassa strategiaansa keskittyen kestävään sähköntuotantoon, toimitusvarmuuteen ja kohtuuhintaiseen energiaan. Nykyisessä toimintaympäristössä Fortumin päästötöntä sähköntuotantoa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Käynnistettävä selvitys vastaa osaltaan tähän kehitykseen. Mahdolliset tulevaisuuden investointeja koskevat päätökset tehdään myöhemmässä vaiheessa.
Fortum Oyj
Viestintä
Mediatiedustelut:
Pia Fast, Generation viestintä, 040 147 8752, pia [piste] fast [ät] fortum [piste] com (pia[dot]fast[at]fortum[dot]com)