Espoolainen taloyhtiö päätti pysyä kaukolämmössä: ”Luotettava, edullinen ja järkevä ratkaisu”

Kiveäkään ei jäänyt kääntämättä, kun As. Oy Ilmalax selvitti energiansäästön mahdollisuuksia. Vertailun voitti kaukolämpö, ja nyt ratkaisu tuo myös säästöjä – kiitos älykkään lämmönsäädön.

Risto Sajaniemi

Risto Sajaniemi on asunut taloyhtiössä 40 vuotta ja ollut hallituksen puheenjohtajana 20 vuotta.

Mitä jos kaukolämpö vaihdettaisiin maalämpöön tai poistoilman lämmöntalteenottoon? Muun muassa tätä pohdittiin espoolaisessa Asunto Oy Ilmalaxissa, kun linjasaneeraus tuli ajankohtaiseksi. Vuonna 1974 valmistunut neljän kerrostalon ja 76 huoneiston taloyhtiö on ollut Fortumin kaukolämpöasiakas talojen valmistumisesta lähtien eli 50 vuotta. 

Taloyhtiön pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja ja asukas Risto Sajaniemi kertoo, että taloyhtiössä vertailtiin huolellisesti eri lämmitysmuotojen hintoja ja sopivuutta. Asukkaat päättivät kuitenkin jatkaa kaukolämmössä sen helppouden ja toimitusvarmuuden vuoksi.

”Kaukolämpö on luotettava ja selvityksen perusteella edullinen valinta. Olemme saaneet Fortumilta aina hyvää palvelua”, Sajaniemi sanoo. 

Myös ympäristönäkökulmat painoivat vaakakupissa. 

”Vaikka kaukolämmön ekologisuus ei suoraan näy asukkaiden kukkarossa, on mukava tietää, että pattereissamme virtaa yhä puhtaampi energia.”

Tarkat vertailut osoittivat kaukolämmön edut 

Ilmalaxissa halutaan pitää taloyhtiöstä hyvää huolta, sillä asumisen viihtyvyys on tärkeää. Yhtiökokous nosti linjasaneerauksen ja lämmitysmuodon arvioinnin ensimmäisen kerran keskusteluun jo vuosia sitten.

Taloyhtiö on teettänyt vuosien varrella useamman putkistotutkimuksen. Viimeisimmässä eli vuonna 2022 tehdyssä kuntotutkimuksessa suositeltiin, että linjasaneeraus kannattaa ottaa työlistalle. Samaa mieltä olivat asukkaat yhtiökokouksessa.

”Saneeraus alkaa vuonna 2025. Koska luvassa on iso remontti, lämmitysmuodon vaihto olisi ollut järkevää toteuttaa samalla. Olemme käyneet hallituksessa aktiivista keskustelua asiasta jo 2010-luvun alkupuolelta. Vaihtoehtoina kaukolämmölle ovat olleet maalämpö, poistoilman lämmöntalteenotto ja aurinkopaneelit sekä niiden yhdistelmät”, Sajaniemi kertoo.

Taloyhtiön päätös pysyä kaukolämmössä oli pitkän ja perusteellisen arvioinnin tulos.

”Käytimme useampaa konsulttia. Laskelmien mukaan Fortumin kaukolämpöhinnoittelu on niin edullista, ettei vaihto muihin lämmitysmuotoihin olisi tuonut kaivattua säästöä.”

Sajaniemen mukaan säästö maalämmössä olisi ollut vain 3–4 senttiä kilowattitunnilta. Lisäksi maalämmön rakentaminen maksaa. Lainojen korkotaso on epävarma, joten maalämpöhanketta olisi ollut vaikea saada kannattavaksi. 

”Jos meillä olisi sähkö- tai öljylämmitys, vaihto maalämpöön olisi tuonut jo yli 10 sentin säästön kilowattitunnilta. Silloin se olisi kannattanut.”

Maalämmön rinnalle olisi tarvittu apulämmitys

Maalämpöjärjestelmä tarvitsee sähköä lämpöenergian talteenottoon ja sen siirtämiseen taloyhtiön lämpöverkkoon.

”Sähkö on kallista kuin mikä. Ongelmana oli myös se, että maalämpökaivoja olisi ollut hankala saada riittävästi pienelle tontille. Kovimmilla pakkasilla maalämpö ei olisi riittänyt, vaan rinnalla olisi pitänyt olla apulämmitys”, Risto Sajaniemi kertoo. 

Kun taloissa on jo kaukolämpö, apulämpönä olisi käytetty sitä. Laskelmien jälkeen oli selvää, ettei maalämpöön investoiminen ole järkevää. 

Taloyhtiö selvitti myös poistoilman lämmöntalteenottoa (LTO). Neljästä Ilmalaxin talosta kaksi on kolmikerroksisina liian matalia lämmöntalteenoton onnistumiselle. Kannattavuus olisi ollut samaa luokkaa maalämmön kanssa: takaisinmaksuaika on kaksikymmentä vuotta.

”Olemme jo kaukolämmössä, eli kaikki on valmiina: käytetään vanhaa lämmitysmuotoa jatkossakin. Kaukolämmössä tieto toimituskatkoista saadaan etukäteen. Fortum pitää asiakkaansa muutenkin hyvin ajan tasalla. Muissa vaihtoehdoissa katkot tulevat yllättäen ja pyytämättä”, Sajaniemi naurahtaa.

Tekoälyllä säästöjä lämmityskustannuksiin

Risto Sajaniemi on tyytyväinen siihen, että kaukolämpöratkaisu tuo myös säästöjä. Ilmalax on ottanut käyttöönsä älykkään Fortum SmartLiving -lämmityksen optimointipalvelun. Palvelua käyttävät taloyhtiöt säästävät kustannuksissa keskimäärin kymmenen prosenttia.

Nyt Ilmalaxin jokaisessa huoneistossa on pieni, tulitikkuaskin kokoinen lämpömittari etäyhteydellä. Lämmönsäätöjärjestelmä pohjautuu tekoälyyn, joka huomioi asuntojen todelliset lämpötilat, ilmankosteuden sekä sääennusteen. Niiden perusteella se säätää kullekin hetkelle oikean lämpötilan. 

”Optimointi näkyy energiakustannuksissa. Pystyn tarvittaessa katsomaan ajantasaisesta raportointijärjestelmästä, onko jokin huoneisto liian lämmin tai kylmä. Tasaisemmat lämpötilat pitävät myös asukkaat tyytyväisinä.”
 

Haluatko lisätietoja? Kerron mielelläni lisää.

Emmi Harava

Avainasiakaspäällikkö
Energiaratkaisut, ml. kaukokylmä: isännöitsijät, rakennusliikkeet ja suuryritykset
Puhelin: 044 353 1361
emmi [piste] harava [ät] fortum [piste] com