Zabrzen uusi CHP-laitos tehostaa energiantuotantoa ja vähentää päästöjä

Zabrze

Fortumin uuden yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotantolaitoksen (CHP) intensiivinen rakennusvaihe alkoi vuonna 2016 Zabrzessa Puolassa. Uuden CHP-laitoksen kaupallisen tuotannon suunnitellaan alkavan vuoden 2018 loppuun mennessä, ja se tuottaa kaukolämpöä noin 70 000 kotitaloudelle Zabrzessa ja Bytomissa. Voimalaitoksen tuotantokapasiteetti on maksimissaan 75 MW sähköä ja 145 MW lämpöä, ja se korvaa kaksi 1950-luvulla rakennettua, pelkkää hiiltä käyttävää voimalaitosta.

Voimalaitos käyttää polttoaineenaan pääosin jäteperäistä polttoainetta (RDF) ja hiiltä, mutta voi myös käyttää polttoaineiden seoksia ja pienellä lisäinvestoinnilla biomassaa. Jäteperäisen polttoaineen osuus voi olla jopa 40 % polttoaineen kulutuksesta. Investoinnin odotetaan parantavan merkittävästi tuotannon tehokkuutta ja vähentävän alueen hiilidioksidi- ja muita päästöjä, kuten typenoksidi- ja rikkidioksidipäästöjä. Uusi voimalaitos noudattaa tiukkoja ympäristövaatimuksia ja parhaan käyttökelpoisen teknologian periaatteita.

Uudet tekniset ratkaisut vähentävät merkittävästi työntekijöiden altistumista haitallisille työolosuhteille. Tämä pienentää omien ja urakoitsijoiden työtapaturmien todennäköisyyttä. Työmaalla työskentelee päivittäin yli 300 urakoitsijoiden työntekijää. Noin 2 000 työntekijää on saanut turvallisuuskoulutusta.

Energy production

Lisätietoa energiantuotannostamme

Näin tuotamme energiaa