Blogi

Näin säästät euroja ja ympäristöä – neuvoja yrityksen sähkönkulutuksen vähentämiseen

05 tammikuu 2021

yrityksen sähkön kulutuksen vähentäminen Fortum

Tänä päivänä yhä useampi yritys on havahtunut ympäristömme suojelun tärkeyteen ja haluaa siksi yritystoiminnassaan ottaa ympäristön paremmin huomioon. Ympäristöystävällisyys on noussut tärkeäksi arvoksi työelämässä, mikä painaa vaakakupissa niin yritystoiminnan pyörittämisessä kuin myös työntekijöiden arjessa.

Energian säästäminen on yksi merkittävimmistä ekoteoista, ja sähkönkulutuksen vähentäminen on yksi konkreettisista tavoista, jolla asiaan voi vaikuttaa. Kaikille ei kuitenkaan ole aina selkeää, kuinka omilla valinnoillaan ja käytöksellään voi vähentää turhaa sähkönkulutusta työpaikalla ja työskennellessä.

Ympäristöstä huolehtiminen on kaikkien meidän vastuulla, ja pienillä arkisilla teoilla voidaan yrityksissä säästää huomattavasti sähköä.

Seuraavaksi kerromme kuinka sähkönkulutuksen vähentäminen onnistuu yrityksessä – näistä vinkeistä saavat varmasti kaikki yrityksen työntekijät neuvoja sähkönkulutuksen vähentämiseen!

Tarkkaile yrityksen sähkönkulutusta

Ensimmäinen konkreettinen askel sähkönkulutuksen vähentämiseen on tiedostaa, mistä oman yrityksen sähkösyöpöt syntyvät ja miten niiden saralla pystyttäisiin erityisesti vähentämään kulutusta. Sähkönkulutuksen seuranta on helppo ja selkeä tapa, jolla näkee suoraan yrityksen sähkönkulutuksen muutokset.

Sähkönkulutusta pääset seuraamaan Fortum Yritys Online -palvelun kautta, joka on kaikkien yritysasiakkaidemme käytettävissä. Palvelusta löytyy kattavasti tietoa oman yrityksen energiankulutuksesta sekä kustannuksista. Raportointipalvelun avulla näet selkeät vaihtelut sähkönkulutuksessa. Kun näet sähkönsäästämisen vaikutuksen sähkölaskun loppusummassa, motivoi se entisestään kiinnittämään huomiota sähkönkulutukseen. Tarvittaessa apua löytyy myös kustannuksen seurantaan sekä budjetointiin.

 

yrityksen sähkön kulutuksen vähentäminen fortum

Mihin sähköä yleensä kuluu?

Yrityksen sähkönkulutus riippuu pitkälti yrityksen toimialasta, toimitiloista sekä toimintatavoista. Varmasti monessa yrityksessä ymmärretään, miksi sähkön säästäminen kannattaa, mutta hakusessa on se, kuinka voidaan säästää käytännössä. Jos yrityksessä otetaan huomioon alla olevat tyypilliset sähkönkulutuksen syyt, ollaan jo huomattavasti viisaampia kulutuksen suhteen.

Lämmitys

Suomen vaihtelevat vuodenajat luovat haasteita lämmityksen suhteen, sillä talvisin tarvitsemme lämmitystä ja kesäisin viilennystä. Lämmityskulut voivat kohota hyvinkin korkeiksi jos niitä ei pyritä optimoimaan. Tilojen lämpötilan laskeminen muutamalla asteella voi jo tehdä ihmeitä, eikä muutosta tule edes huomanneeksi työnteossa.

Tyypillisesti työpaikoilla saattaa olla lämmitys liian korkealla, joten kannattaa tarkistaa lämpöasteet sopivalle tasolle. Lattialämmitystä ei ole esimerkiksi tarpeellista pitää aina päällä. Lämmön ei myöskään saa antaa karata – ikkunat kannattaa pitää kiinni aina talvisin sekä ikkunoiden ja ovien tiivisteet tulisi tarkastaa. Veden lämmitys vie paljon sähköä, joten turha lämpimän veden läträily ei ole tarpeellista.

Elektroniikkalaitteet

Erilaiset elektroniikkavälineet ja kodinkoneet kuluttavat energiaa, mikä on tyypillistä varsinkin toimistoissa. Mitä vanhempia laitteet ovat, sitä enemmän ne usein kuluttavat sähköä. Kylmälaitteet ja tietokoneet ovat hyviä esimerkkejä laitteista, jotka kuluttavat sähköä yrityksessä. Kuinka monta turhaa elektroniikkalaitetta yrityksen käytöstä todellisuudessa löytyy?

Ei kannata siis käyttää laitteita turhaan ja uusia laitteita hankkiessa kannattaa varmistaa, että ne kuuluvat energiaystävälliseen luokkaan. Pöytäkoneet kuluttavat enemmän energiaa kuin läppärit, joten mahdollisuuksien mukaan läppäreitä on fiksua suosia. Jääkaapin ja pakastimen lämpötilat saattavat myös karata turhan mataliksi, joten niitä kannattaa tarpeen tullen säätää.

Uusiin laitteisiin satsaaminen voi tuntua suurelta investoinnilta, mutta pidemmän päälle se on järkevää, sillä modernit ja vähän kuluttavat laitteet ovat turvallisempia sekä tulet huomaamaan hyödyn sähkölaskun pienentymisellä.

Valaistus

Valaistus on varsinkin pimeinä aikoina erityisesti tarpeen, mutta lampuissa on eroja. Lamppuja valitessa tulisi tehdä energiaystävällisiä valintoja, joten valitse aina LED-lamput hehkulamppujen sijasta.

Valoja ei myöskään ikinä tulisi jättää turhaan päälle, erityisesti jos valaistussa tilassa ei ole ketään paikalla. Kannattaa myös pohtia tarpeellista määrää valaistusta huonetta kohden, sillä yksi tila ei välttämättä tarvitse valtavaa määrää lamppuja. Työvalot ja spottivalot ovat hyviä, kun halutaan valoa tiettyyn kohtaan.

Pienet jutut, kuten valojen sammuttaminen aina työpaikalta lähtiessä, tulisi tulla kaikkien työntekijöiden selkärangasta!

Tilan hyödyntäminen

Mitä suurempi toimitila löytyy, sitä enemmän energiaa tyypillisesti kuluu. Siksi kannattaa miettiä kuinka paljon tilaa omalle yritystoiminnalle todellisuudessa tarvitaan. Tuleeko kaikki neliöt käyttöön vai onko hukkatilaa?

Jos löytyy turhaa tilaa mitä pitää lämmittää sekä valaista, katoaa siinä rahaa ja neliöitä. Siksi kannattaa tarkoin miettiä oman yrityksen tarpeisiin sopivat tilat, jotka palvelevat ympäristöä ja yrityksen taloutta.

 

Työntekijöiden kannustaminen sähkön säästämiseen

Yllä mainitut seikat ovat hyviä tapoja vähentää yrityksen sähkönkulutusta, mutta kiperämpi kysymys onkin, että miten saadaan työntekijät sitoutumaan sähkön säästämiseen?

Tärkeää on tietenkin keskustella koko henkilöstölle yrityksen linjauksista ja tavoista, sekä siitä kuinka konkreettisesti halutaan säästää sähköä. Positiivinen kannustaminen on usein oikotie onneen ja kun ihmiset tietävät mitä heidän tulisi tehdä, on näiden toimien toteuttaminen huomattavasti helpompaa omassa työarjessa.

Jos yritys tarjoaa vinkit sähkön säästämiseen sekä kannustaa työntekijöitä tarkkailemaan omaa sähkönkulutustaan työskennellessään, ollaan silloin jo hyvällä tiellä. Pienet jutut ovat merkittäviä sähkönkulutusta vähentäessä.

 

yrityksen sähkön kulutuksen vähentäminen fortum

Yritys energiaystävällisemmäksi

Sähköä voi konkreettisesti säästää yrityksen tekemillä valinnoilla ja käyttäytymistä muuttamalla. Sähkönkulutusta tarkkailemalla tiedetään missä mennään. Monella yrityksellä saattaa kuitenkin olla aika ja resurssit tiukassa, jolloin voi olla haastavaa löytää aikaa sähkönkulutuksen seuraamiseen. Tällöin henkilökohtainen energianeuvonta on oiva apu.

Tarjoamamme vinkit ovat hyviä ohjeita toimialasta tai yrityksestä riippumatta, ja askel askeleelta yrityksenne voi olla vielä suuremmassa roolissa suojelemassa ympäristöä. Sähkön kulutuksen vähentäminen on myös suoraa säästöä rahallisesti, joten ei ole järkisyitä miksi sähkönkulutusta ei kannattaisi pienentää. Mikäli yrityksesi haluaa tehdä ympäristön kannalta parhaimman mahdollisen valinnan, sähkösopimukseen voi valita vihreää eli uusiutuvaa energiaa.

Yrityksissä voi vaikka porukalla pohtia, mitkä ovat oman yrityksen kannalta tehokkaimpia tapoja pienentää sähkönkulutusta – ja kannustaa kaikkia työntekijöitä liittymään energian säästötalkoisiin!

Kaikki sähkönkulutuksen vähentäminen on plussaa! Näitä vinkkejä noudattamalla yrityksenne suojelee ympäristöämme ja säästää rahaa, joten kutsumme kaikki yritykset panostamaan näihin matalan kynnyksen ekotekoihin!

 

Business electricity

Fortumilta löydät yrityksenne tarpeisiin sopivan sähkösopimuksen – yrityksen koosta riippumatta.

Meiltä saat yrityssähköä, joka on tuotettu ilmastoa kuormittamatta.