Blogi

Starttipaketti yrityksen sähköyhtiön valintaan

25 tammikuu 2022, 09:26 Lukuaika: 4 minuuttia

b2b YritysVakaa_SV 1

Sähkösopimuksen tekeminen ja kilpailuttaminen on helppoa ja onnistuu parilla klikkauksella. Mutta ennen kuin kliksuttelet menemään, on hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, millainen sähköyhtiö on omalle yritykselle paras valinta. Sähkön hinta on tietenkin yksi tärkeimmistä valinnassa huomioitavista asioista, mutta kannattaa myös vertailla kuinka sähköyhtiöt huomioivat muita yrityksen tarpeita.

Kirjoitimme tämän starttipaketin yrityksille, jotka harkitsevat sähkösopimuksen kilpailuttamista ja sähköyhtiön vaihtoa. Olemme koonneet pakettiin mielestämme tärkeimmät päätökseen vaikuttavat näkökulmat ja neuvot siitä, kuinka sopimus kannattaa kilpailuttaa.

Perehdy sähkösopimuksiin huolella

Yleensä yritykset kilpailuttavat sähkösopimuksensa siinä vaiheessa, kun vanha sopimus on päättymässä, yrityksessä tapahtuu merkittäviä muutoksia (kuten muutto uuteen toimistoon) tai silloin kun nykyisen toimittajan kanssa palvelu ei ole pelannut toivotulla tavalla.

Mutta uutta sähkösopimusta lukiessa voi tuntua, että olet mennyt ojasta allikkoon.

Kuvaukset vilisevät termejä, joita ei ole missään selitetty ja niiden pohjalta pitäisi osata valita sopiva sopimus ja toivoa, että kaikki menee hyvin,

Ennen kuin hyppäät kahlaamaan sopimusten kuvauksia ja ehtoja, ota pikku hetki ja selaa läpi yrityksen sähkö­sa­nasto sekä lukaise mitä yrityksen tarvitsee tietää sähkö­mark­ki­noista.

Tekstien avulla sopimusten lukeminen ei enää tunnu siltä kuin purkaisit koodia.

Yrityksen sähkösopimus – mistä lähteä liikkeelle?

Kun ryhdyt kilpailuttamaan yrityksellesi uutta sopimusta, tee se rauhassa. Käytä siihen aikaa ja ajatusta. Harmillisen usein sähkösopimuksen hankinta jää viime hetkille. Tällöin tulee helposti valittua sopimus, joka ei palvele yrityksen tarpeita.

Ai pitäisikö sähkön palvella muitakin tarpeita kuin pitää valot päällä toimistossa ja laitteet pyörimässä?

Parhaimmillaan kyllä. Voit yllättyä siitä, mitä kaikkea muuta kuin vain sähköä yrityssopimuksella saa. Jotta saat varmasti kaikki hyödyt yrityksellesi, selvitä tarkkaan mitä sopimukseen kuuluu ja mitä muita apuja yritykselle on saatavilla.

Ymmärtääkö sähköyhtiö yrityksesi arkea ja onko heillä liiketoimintaasi tukevia palveluja? Auttaako sähköyhtiö esimerkiksi budjetin suunnittelussa sekä jatkuvassa seurannassa? Uskomatonta kyllä, mutta myös budjettiasioissa hyvä sähköyhtiö voi olla yrityksellesi avuksi.

Ota nämä asiat huomioon, kun valitset sähköyhtiötä

Sähkö saa helposti “pakollisen pahan” leiman. Yksikään yritys ei pyöri ilman sähköä, joten se halutaan yleensä vain mahdollisimman halvalla.

Mutta oletko miettinyt, millaisia muita ominaisuuksia ja vaihtoehtoja haluaisit sähköyhtiöltä? Turvaa, ympäristöarvoja, yrittäjälle luotuja palveluja? Kaikkea näitä on tarjolla, kun asiaan vain perehtyy.

Meidän mielestämme sähköyhtiön on ennen kaikkea oltava luotettava. Luotettavan sähköyhtiön tunnistat mm. näistä ominaisuuksista:

  1. Yhtiöllä on näkyvillä asiakaspalvelun yhteystiedot ja saat heihin yhteyden ongelmitta.
  2. Yhtiö kertoo sinulle avoimesti ja ajallaan muutoksista sopimukseesi.
  3. Näet laskussasi vähintään lain vaatimat tiedot.
  4. Saat laskun sekä mahdolliset korvaukset ajallaan, jos laskussasi on virheellisiä tietoja.
  5. Yhtiö on vakavarainen ja sen tase on kunnossa. Sinun ei tarvitse kantaa huolta siitä ajautuuko sähkön toimittaja vaikeuksiin mahdollisissa yllättävissä markkinatilanteissa.
  6. Jos teet valituksen, yhtiö selvittää asian järkevässä ajassa ja pitää sinuun proaktiivisesti yhteyttä liittyen valitukseesi.

Kuten monessa muussakin hyödykkeessä, sähkösopimuksissa kannattaa siis panostaa laatuun, ei pelkästään mahdollisimman alhaiseen kilowattituntihintaan. Laadukas sähkösopimus hyödyttää yritystä laajemmin hinnan ulkopuolelta: saat turvaa kokonaiskustannuksissa, läpinäkyvyyttä kulutukseen, säästöjä ja puhdasta energiaa.

5 tärkeintä kysymystä sähkösopimuksen kilpailuttamisessa

Internet on pullollaan vinkkejä sähkösopimusten kilpailutukseen. Siinä voi mennä aivot solmuun, kun kaikki mahdollisia neuvoja yrittää noudattaa.

Meidän mielestämme kilpailutuksessa on tärkeintä kysyä 5 kysymystä:

  1. Onko sähköyhtiö luotettava?
  2. Löytyykö sähköyhtiöltä tarpeisiisi soveltuva sopimus?
  3. Miten sähkö on tuotettu?
  4. Mitä yrityksen palveluja sähköyhtiö tarjoaa sähkösopimuksen oheen?
  5. Mitä sähkö maksaa?

Näiden viiden kysymyksen lisäksi löydät muita kilpailutusvinkkejä täältä. Lukaise myös milloin ja miksi sopimus kannattaa kilpailuttaa.

Lataa tästä käyttöösi muistilista asioista, jotka kannattaa huomioida sähköyhtiön valinnassa.

Millaisen sähkösopimuksen yrityksesi tarvitsee?

Yrityssähkösopimuksissa on paljon valinnanvaraa. Löydät siis varmasti markkinalta yrityksellesi sopivan sopimuksen. Se, millainen sopimus on sinulle juuri sopiva, on monen asian summa. Siihen vaikuttavat niin yritysmuoto, millaisessa kiinteistössä toimit, sähkösi vuosikulutus, sähköntuotantomuoto, sähkön kulutusprofiili kuin sopimuksen hintamalli.

Hintamalleissa on määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia, pörssisähköllistä ja yleissähköllistä, kiinteästi hinnoiteltuja tai tuntihinnoiteltuja.

Näistä pörssisähkö ja yösähkö herättävät yleensä eniten kysymyksiä. Pörssisähkö toimii erityisen hyvin sellaisille yrityksille, jotka haluavat pitää sähkölaskun langat tarkasti käsissään seuraamalla aktiivisesti hintaa ja optimoimalla omaa sähkönkulutusta. Yösähkö sopii puolestaan yrityksille, jotka voivat siirtää paljon energiaa kuluttavien laitteiden käyttöä yöaikaan halvemmille hinnoille.

Testaa Yritysapuri-laskurilla mikä sopimusmalli olisi yrityksellesi paras.

Budjetoinnin ei tarvitse aiheuttaa harmaita hiuksia

Nopeasti voisi luulla, ettei sähköyhtiöllä ja budjetoinnilla ole paljoakaan yhteistä. Totuus on kuitenkin toinen. Sähkönkulutuksen seuranta ja sähkön kulujen tarkka huomioiminen liiketoiminnassa on osa hyvää taloudenpitoa. Tieto siitä, mistä oman yrityksen sähkösyöpöt syntyvät on ensimmäinen askel sähkön kulutuksen ja kulujen vähentämisen.

Yritys Online on paikka, jossa yrityksesi voi seurata tarkasti sähkönkulutusta ja budjetoida toimintaa tarkasti. Siellä on työkaluja mm. kiinteistösi sähkön seurantaan ja optimointiin, kustannusten tarkasteluun sekä budjetointiin. Säännöllisistä raporteista saat suoraa palautetta yrityksesi toiminnasta. Budjetointi on palvelun avulla lasten leikkiä!

Sivuiltamme löydät lisää hyviä neuvoja yrityksen sähkönkulutuksen vähentämiseen.

Tutustu Yritys Online -palveluun

Vastuullisuus on kilpailuetu

Ympäristöstä huolehtiminen on kaikkien meidän vastuulla ja yhä useampi yritys onkin havahtunut ympäristömme suojelun tärkeyteen ja ottaa sen yritystoiminnassaan huomioon.

Yksi parhaita tapoja muuttaa oman yrityksen toimintaa ympäristöystävällisemmäksi on valita sähkösopimus, jossa sähkö on tuotettu uusiutuvilla energiamuodoilla. Hiili­diok­si­di­päästöt ovat merkittävä syy ilmaston lämpe­ne­mi­sessä ja tästä syystä hiili­diok­si­diton sähkö auttaa ilmas­ton­muu­toksen torjun­nassa.

Miten voit tietää saatko juuri ympäristöystävällistä sähköä? Sähkön alkuperä todennetaan alkuperätakuujärjestelmällä (Guarantee of Origin), joka varmistaa, että ympäristömerkitty sähkö on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä Euroopan Unionin säännösten mukaisesti.

Vihreän sähkön valinnalla on monia hyötyjä yritykselle. Sen lisäksi, että pienennät yrityksesi hiilijalanjälkeä, kasvatat mainettasi, mikä puolestaan voi vaikuttaa positiivisesti liiketoimintaasi. Vihreys voi olla yrityksellesi kilpailuetu.

Vastuullisuus näkyy jopa siinä millaisiin kohteisiin sijoittavat laittavat rahansa. Sijoittajat ovat alkaneet ymmärtää, että tavalliset ihmiset haluavat valita kestävämpiä vaihtoehtoja. Esimerkiksi Norjan valtion öljyrahasto ei enää sijoita yhtiöihin, joiden tuotosta liian suuri osa tulee hiilen poltosta.

Valitse yrityksesi sähkösopimus rauhassa ja huolella

Sähköyhtiön valinta ja sähkösopimuksen kilpailuttaminen eivät ole rakettitiedettä, mutta valinnassa on paljon liikkuvia osia. Toivottavasti tämä Starttipaketti auttoi sinua saamaan tiukemman otteen kaikista kilpailuttamiseen liittyvistä palasista!

Muista napata tästä käyttöösi muistilista asioista, jotka kannattaa huomioida sähköyhtiön valinnassa!

Mietitkö vielä, millainen sähkösopimus yrityksellesi sopii?

Testaa Yritysapuri