Carbon2x-pilotointi Riihimäellä

Fortum pilotoi Carbon2x-konseptia Riihimäen jätteenpolttolaitoksellaan vuoden 2022 aikana.
Pilotin tavoitteena on testata laitoksen hiilidioksidipäästöjen talteenottoa ja hyödyntämistä.

Carbon2x Riihimäki

Riihimäen pilottihanke keskittyy erityisesti metaanin tuotantoon yhdistämällä laitoksen hiilidioksidipäästöihin vetyä. Pilotti toteutetaan yhteistyössä suomalaisen Q Power -nimisen startup-yrityksen kanssa. Sen tulokset edistävät Fortumin kolmivuotista tutkimushanketta, jonka tavoitteena on valmistaa erikoismuoveja metaanista.

Carbon2x on Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminnan strateginen ohjelma, jonka avulla yhtiö voi vähentää merkittävästi oman jätteenkäsittelytoimintansa hiilidioksidipäästöjä sekä tuottaa laadukkaita raaka-aineita uusiin tuotteisiin. Hiilidioksidin talteenottoon ja hyödyntämiseen (CCU) perustuva Carbon2x-konsepti edustaa uuden sukupolven kiertotalousratkaisua. 

 

CCU-teknologian hyödyt

Hiilidioksidin talteenotolla ja hyödyntämisellä tulee olemaan merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kiertotalouden edistämisessä. Carbon2x mahdollistaa jätteen hyödyntämisen energiaksi ja molekyylitason kierrättämisen päästöttömästi. Carbon2x-konseptissa kierrätykseen tai uudelleenkäyttöön kelpaamaton jäte käsitellään Fortumin Riihimäen jätteenpolttolaitoksella. Ensimmäisessä vaiheessa jätteenpolton savukaasuista talteen otettuun hiilidioksidiin yhdistetään vetyä, joista valmistetaan metaania. Fortumille tämä on välivaihe, sillä olemme huomattavasti kiinnostuneempia korkeamman jalostusasteen tuotteiden, kuten erikoismuovien, valmistuksesta.

Documents

Carbon2X ja ekosysteemi

Tony Rehn kuva

Tony Rehn

Program Director
Puhelin: +358404855857
tony [piste] rehn [ät] fortum [piste] com

Riihimäen jätteenkäsittelylaitos

Fortum aloittaa uraauurtavan pilotin

Pilotin tavoitteena on ottaa jätteenpolttolaitoksesta vapautuva hiilidioksidi talteen ja käyttää sitä raaka-aineena uusien korkealaatuisten materiaalien, kuten muovin, valmistuksessa. Tänä päivänä 90 prosenttia muoveista valmistetaan fossiilisista raaka-aineista, kuten öljystä. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että neitseellisten fossiilisten raaka-aineiden käyttöä voidaan vähentää. 

Lue lisää