Carbon2x – kohti uuden sukupolven kiertotaloutta

Euroopassa syntyy vuosittain lähes 100 miljoonaa tonnia kierrättämätöntä jätettä, joka muutetaan energiaksi. Fortumin tavoitteena on, että mahdollisimman suuri osa jätevirrasta käytetään uudelleen, kierrätetään ja hyödynnetään. Jätteenpoltto on tärkeä osa nykyistä jätehuoltojärjestelmää, mutta pystymme vielä parempaan.

Me Fortumilla uskomme, että kaikki hiili tulisi kierrättää. Tämä tarkoittaa sitä, että myös päästöt muutetaan uusiksi raaka-aineiksi. Jotta tämä onnistuu suuressa mittakaavassa, hiilidioksidin kierrättämistä täytyy ajatella uudella tavalla.

Meidän ratkaisumme on Carbon2x

Carbon2x-pilottiohjelman tavoitteena on ottaa talteen jätteenpoltosta syntyvät hiilidioksidipäästöt ja muuntaa ne vastuullisiksi tuotteiksi. Carbon2x-konseptin avulla jätteenpolton ilmastovaikutuksia voidaan tuntuvasti vähentää sekä lisätä muovin kierrätystä. Lopputuloksena jätteenpolton ilmastovaikutus painuisi nettonegatiiviseksi ja muovipakkausten kierrätysaste voitaisiin Suomessa kaksinkertaistaa nykytasosta vuoteen 2030 mennessä.

Carbon2x:n hyödyt

Circular economy
Kierrätettävyys

Carbon2x edistää materiaalien kiertoa täydentämällä mekaanista kierrätystä.

Development tools and methods
Vastuulliset materiaalit

Carbon2x muuttaa jätteen arvokkaaksi uusien tuotteiden raaka-aineeksi, josta voidaan valmistaa esimerkiksi elintarvike- ja lääketeollisuuden pakkauksissa käytettävää korkealaatuista muovia.

Low emissions
Ilmastotyö

Carbon2x mahdollistaa pienemmän hiilijalanjäljen ottamalla talteen ja kierrättämällä jätteenpolton hiilidioksidipäästöt. Pelkästään Euroopassa tämä voi auttaa satoja jäte-energialaitoksia kierrättämään hiilidioksidipäästönsä.

Recycled materials
Kierron sulkeminen

Carbon2x-ratkaisu sulkee hiilen kierron päästämällä talteen otetun hiilidioksidin takaisin materiaalien kiertoon kierrätettynä raaka-aineena.

Carbon2x – Kohti ympäristöystävällisiä ratkaisuja

Näin hiilidioksidi muuntautuu arvokkaaksi raaka-aineeksi

CCU eli hiilen talteenotto ja hyödyntäminen

CCU (carbon capture and utilisation) tarkoittaa hiilen talteenottoa ja hyödyntämistä, ja sen avulla voimme paitsi vähentää päästöjä myös pitää niistä syntyvän hiilidoksidin kierrossa. Carbon2x-pilotin tavoitteena on muuntaa jäte energiaksi ja kierrättää sitä molekyylitasolla – ilman päästöjä. 

Lue lisää englanniksi

Carbon2x-pilotin eri vaiheet

Ensimmäinen vaihe

Carbon2x-pilotti käynnistyi vuonna 2022 Fortumin jätteenpolttolaitoksella Riihimäellä. Pilotin ensimmäisessä vaiheessa talteenotettuun hiilidioksidiin yhdistettiin vetyä, jolloin siitä saatiin valmistettua metaania. 

Lue lisää

Toinen vaihe

Vuonna 2023 Fortum ilmoitti, että Carbon2x-pilotti oli valmis siirtymään toiseen vaiheeseen, jossa tavoitteena on tuottaa hiilidioksidipohjaisia muoveja.

Lue lisää

Ota yhteyttä

Tony Rehn

Program Director
Puhelin: +358404855857
tony [piste] rehn [ät] fortum [piste] com