Summer Energy - kesätyöblogi
Lue täältä mitä kesätyöntekijämme kertovat arjestaan meillä
Katriina työskentelee eri ympäristöhankkeiden parissa
"Mieleenpainuvinta kesissäni on ollut, kun olen esitellyt kokouksissa esimerkiksi laatimiani ilmastonmuutoslaskelmia. Olen tehnyt raportteja ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomen ja Ruotsin hydrologiaan sekä päivittänyt vanhoja kartta-aineistoja. Eri ympäristöhankkeiden parissa työskentely on ollut palkitsevaa."
Kesät automaation lisensioinnissa ovat vieneet Sofiaa uralla eteenpäin
"Työnkuvaani on kuulunut paljon tehtäviä, joita ei välttämättä kuvittelisi energiayhtiön tarjoavan. Päiväni ovat täyttyneet niin projektin- ja dokumentaationhallinnasta kuin automaation lisensiointiin liittyvistä yleisistä askareista. "