Artikkelit

Lue ajankohtaisista artikkeleistamme kuinka Fortum vähentää hiilidioksidipäästöjä ja toimiii aktiivisesti osana yhteiskuntaa.

Microsoft X Fortum – energisoivaa yhteistyötä

Pohjoismaisen energiayhtiön ja amerikkalaisen tietotekniikkakonsernin yhteistyö pohjaa ensisijaisesti kahteen asiaan. Kumppanuus mahdollistaa yhtäältä hiilidioksidivapaan energian hyödyntämisen parhaalla mahdollisella tavalla. Toisaalta molempia tahoja yhdistää samankaltainen päämäärä vähentää…

Vaarallisten jätteiden käsittely on tärkeä kiertotalouden edistäjä

Vaarallisten jätteiden turvallinen poistaminen kierrosta on yksi kiertotalouden edellytyksistä. Kestävän jätehuollon kannalta on ehdottoman tärkeää varmistaa, että vaarallisista aineista ei aiheudu vaaraa ympäristön tai ihmisten hyvinvoinnille.  Fortumin Riihimäen laitoksella tätä tärkeää työtä on…

Vaarallisten jätteiden käsittelyä jo 40 vuotta

Vaarallisten jätteiden poistaminen kierrosta on edellytys toimivalle kiertotaloudelle sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnille. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun vaarallisten jätteiden käsittely käynnistyi laitoksellamme Riihimäellä.

Fortum on Joulupuu-keräyksen pääyhteistyökumppanina 2023

Fortum on Joulupuu-keräyksen pääyhteistyökumppanina 2023. Haluamme yhdistää lahjan antajan ja sitä tarvitsevan. Mikä Joulupuu on? Joulupuu-keräyksillä on kerätty jo vuodesta 2000 alkaen joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille, jotka muuten saattaisivat jäädä kokonaan…

Täältä starttaa seuraava kestävä menestystarina

Energia-ala on tällä hetkellä voimakkaassa murroksessa, jonka vauhti tulee vain kiihtymään, kun paine ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen kasvaa. Yksikään toimija tai organisaatio ei voi ratkaista muutosta yksin, vaan tarvitaan yhteistyötä ja uusia yhteyksiä.

Tehtävä: Vety

Vety tarjoaa Suomelle merkittäviä mahdollisuuksia. Niiden realisointiin vaaditaan yhteistyötä ja paljon puhdasta sähköä. Kuinka homma hoidetaan?

Aurinko ei ole vain hellepäivien ilonaihe

Aurinkovoima ja teollisuuden yhteistyö kiihdyttävät vihreää siirtymää Suomessa. Ja kerrankin viileämmästä säästä palkitaan. Miksi?

Kuinka teollisuusyritysten päästöt kesytetään?

Vihreän siirtymän onnistuminen edellyttää nykyistä puhtaampia teollisia prosesseja. Suora tai esimerkiksi puhtaan vedyn kautta toteutettu sähköistyminen on ratkaisu useiden teollisuusalojen hiilestä irtautumiseen. Riippuu yrityksestä, millainen keino on järkevin matkalla kohti hiilineutraaliutta…

Yritysten hiilestä irtautuminen vaatii rohkeaa ja ripeää innovointia

Hiilineutraali yhteiskunta ei ole kaukainen visio – sitä rakennetaan juuri nyt. Yritykset eri puolilla maailmaa etsivät keinoja hiilestä irtautumiseen, ja asiakasymmärrykseen perustuvat innovaatiot ovat kehityksen keskiössä.