ForTheDoers-blogi

Kauko- tai lähikylmää – joka rakennuksen tarpeisiin löytyy viileä ratkaisu

Tuomas Hytönen 06 heinäkuu 2021, 13:42

Pohjoismaissa kesän lämpöä todella odotetaan. Helteiset ja aurinkoiset päivät uimarannalla ovat mahtavia, mutta kotona tai heikosti ilmastoidussa toimistossa hikoilu ei juuri hymyilytä. Onneksi erilaisiin tarpeisiin ja tiloihin löytyy kuitenkin jäähdytysratkaisuja. Kauko- tai lähikylmäratkaisut parantavat sisätilojen olosuhteita huomattavasti niin toimistoissa kuin myös kotona ja teollisuustiloissa.

Kotona

Kiinnostus jäähdytysratkaisuja kohtaan on selvässä kasvussa. Tietyissä tilanteissa jäähdytys on tarve, josta ei voida tinkiä – esimerkiksi datakeskuksissa palvelimet tuottavat runsaasti lämpöä, joten jäähdytystä tarvitaan oikean lämpötilan ja kosteustason saavuttamiseksi. Toimisto- ja tehdastyöntekijätkään eivät ole tehokkaimmillaan ja työmotivaatio kärsii, jos lämpötila kiipeää 30 asteen kieppeille. Myös koteihin jäähdytysratkaisuja kaivataan entistä enemmän.

Fortum Kaukokylmä on erinomainen keskitetty jäähdytysratkaisu monenlaisiin kiinteistöihin. Kaukokylmä- ja lämpöverkot kulkevat omissa verkostoissaan mutta usein rinnakkain. Toimitamme kaukolämpöä ja jäähdytysratkaisuja Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle Suomessa, Osloon Norjassa sekä Puolassa. Suomessa jäähdytysenergiaa tuotamme pääosin Espoon Suomenojan lämpöpumppulaitoksella, jossa on tällä hetkellä kolme 20-25 megawatin lämpöpumppua.

Jäähdytyksessä hyödynnetään kesällä merivettä ja ympäri vuoden paikallisen vesilaitoksen HSY:n kertaalleen puhdistamaa jätevettä. Prosessin aikana jätevesi ensin puhdistetaan uudelleen ja siitä otetaan lämpöä talteen. Kun jätevesi lopulta pumpataan mereen, sille on tehty ylimääräinen puhdistuskierros ja se on viilentynyt, mikä vähentää ympäristövaikutuksia. Talteen otettu lämpö ohjataan seuraavaksi lämpöpumppuihin, joilla voidaan tuottaa sekä lämpöä että jäähdytystä. Lämpöpumput käyttävät hiilineutraalia sähköä, joten ratkaisu on päästötön.

Kiinteistökohtainen jäähdytysratkaisu viilentää kaukokylmäverkon ulkopuolella

Kaukokylmää voidaan tarjota tietyllä kaukokylmäverkon alueella. Kun kaukokylmäverkkoa ei ole lähettyvillä, tarjolla on kiinteistökohtainen jäähdytys, Fortum Lähikylmä. Asuin-, toimisto- tai liikekiinteistö voidaan jäähdyttää tehokkaasti hieman pienemmän mittakaavan lämpöpumpulla. Myös nämä pumput toimivat hiilivapaalla sähköllä. Olemme toteuttaneet paikallisen jäähdytysratkaisun esimerkiksi Espoon sairaalaan, jossa lämpöpumput huolehtivat jäähdytyksestä ja ylimääräinen lämpö ohjataan kaukolämpöverkkoon. Useita uusia kiinteistökohtaisia jäähdytyshankkeita on parhaillaan käynnissä.

Jäähdytys voidaan toteuttaa myös keskitettynä ratkaisuna alueelle, joka kattaa useita kiinteistöjä, esimerkiksi teollisuusalueelle tai useasta kerrostalosta koostuvalle asuinalueelle. Tällaisissa hankkeissa kyseessä on usein suuremman mittakaavan kokonaisratkaisu sekä lämmitykseen että jäähdytykseen. Olemme kehittäneet vastaavan ratkaisun Aalto Works -kortteliin Otaniemessä. Paikallisratkaisu kierrättää tilojen jäähdytyksessä syntyvää lämpöä siten, että se voidaan käyttää toisissa rakennuksissa. Se on käytännössä energian kiertotalousjärjestelmä, jolle kaukolämpöverkko tuottaa uusiutuvaa lisälämpöä kaikkein kylmimpinä talvipäivinä.

Otaniemen suuret lämpöpumput on kytketty paikallisverkkoon, joka siirtää lämpöä ja kylmää rakennuksille tarpeen mukaan. Kesällä käytetään lähinnä jäähdytystä, mutta muina vuodenaikoina lämpötilat vaihtelevat enemmän – yksi rakennus voi kaivata lämmitystä toisen tarvitessa jäähdytystä. Paikallinen lämpöverkko toimii kuin lämpövaraaja: vesi varastoi lämpöä, kun sitä on liikaa ja vapauttaa sen käyttöön, kun sitä tarvitaan. Järjestelmä on automatisoitu, ja jokaiselle kiinteistölle on määritelty tavoitelämpötila rakennusautomaation avulla.

Kustannustehokkuutta rakennusvaiheen suunnittelulla

Jäähdytystarpeiden huomioiminen jo rakennushankkeen suunnitteluvaiheessa on paras ja kustannustehokkain tapa huolehtia tilojen optimaalisesta lämpötilasta. Saamme usein tiedusteluja jäähdytysratkaisuista muutaman vuoden sisällä asuintalohankkeen valmistumisesta. Sisätilojen mukavuuden parantamiseen on mahdollisuuksia tässäkin vaiheessa, mutta on helpompaa ja edullisempaa ottaa jäähdytys mukaan jo rakennusvaiheessa kuin myöhemmin jälkiasennuksena. Kiinteistön käyttäjät ovat valmiita investoimaan jäähdytyksen tuomaan mukavuuteen, mutta harmillisesti se on usein karsittavien asioiden listalla, kun rakennusbudjetti on tiukalla. Varauksen tekeminen rakennussuunnitelmiin myöhempää asennusta varten on yksi vaihtoehto, joka helpottaa jälkiasennusta.

Samalla kun kiinnostus kiinteistöjen jäähdytystä kohtaan kasvaa, kehitämme jatkuvasti ratkaisujamme, jotta ne vastaavat mahdollisimman hyvin erilaisten käyttäjien tarpeisiin. Yksi merkittävä askel on ilma-vesilämpöpumppuhankkeemme Espoon Vermossa. Teollisen mittakaavan laitos tuottaa lämpöä ja jäähdytystä ilmasta saatavasta lämpöenergiasta. Se on lajissaan ensimmäinen lämpöverkkoon kytketty tämän kokoluokan laitos ja palvelee jo ensimmäisiä asiakkaita alueella. Kun laitos toimii täydellä kapasiteetilla, se korvaa 92 GWh hiileen perustuvaa energiaa vuodessa.

Espoo Clean Heat: hiilineutraalia mukavuutta

Yllä kuvattujen kaltaisten hiilineutraalien lämmitys- ja jäähdytysratkaisujen löytäminen ja kehittäminen on Fortumin Espoo Clean Heat -ohjelman keskeinen tavoite. Ohjelmalla luovutaan hiilen käytöstä Espoon energiantuotannossa viimeistään vuonna 2025. Käyttämällä päästötöntä sähköä kauko- tai lähikylmän ja -lämmön tuotannossa voimme tarjota mukavuutta asumiseen ja työskentelyyn ympäristöystävällisellä tavalla.

Keskitettyjä ratkaisuja käyttämällä otamme huomioon myös valmistusvaiheen hiilijalanjäljen: on järkevämpää rakentaa yksi suuri lämpöpumppulaitos, joka palvelee koko kaupunkia tai korttelia, kuin asentaa erilliset laitteet joka rakennukseen. Ja jos joka rakennuksella on oma sähkösopimuksensa, on todennäköistä, että kaikki eivät valitse täysin päästötöntä sähköä, kun taas meidän jäähdytysratkaisumme ovat aina hiilineutraaleja. Tilannetta voi verrata autojen ja bussien tehokkuuteen: miksi käyttää montaa autoa, joista jokaisessa on pari matkustajaa ja kaikilla oma energianlähteensä, kun vaihtoehtona on yhteinen, ympäristöystävällisempi kyyti isommassa bussissa?

Keskitetyt ratkaisut ovat järkeviä myös verkon kapasiteetin ja vakauden näkökulmasta. Jokaisen kodin ja toimiston jäähdyttäminen erillisellä laitteella lisäisi sähkön kulutusta huomattavasti ja aiheuttaisi kulutuspiikkejä, kun kaikki haluavat viilentää tilojaan samanaikaisesti. Kuumina kesäpäivinä tämä on varsin todennäköinen skenaario. Keskitetty tuotanto on helpompi pitää vakaana, ja huoltotarpeetkin hoituvat sujuvammin. Jäähdytettyjen kiinteistöjen käyttäjät voivat huoletta nauttia raikkaasta, sopivan viileästä sisäilmasta.
 

Tuomas Hytönen

Myyntijohtaja
Puhelin: 040 356 8064
tuomas [piste] hytonen [ät] fortum [piste] com

Contact by email

Tilaa ForTheDoers-uutiskirje

Tilaa nyt

Uusimmat blogikirjoitukset ja artikkelit sähköpostiisi

Blog

ForTheDoers-blogi

Blogin etusivulle
Local projects

Bloggaajat

Tutustu kirjoittajiimme