ForTheDoers-blogi

Uusiutuvalle sähkölle tuotantotukea vain ylimenokauden ajan

Simon-Erik Ollus  ·  04 toukokuu 2017

Suomen hallituksen pyrkii fossiilisista polttoaineista puhtaaseen uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Uusiutuvan sähkön tuotantoa aiotaan lisätä tukemalla kilpailukykyisimpiä investointeja vuosien 2018-2020 kilpailutuksissa.

Maatuulivoima jo kannattavaa ilman tukiakin

Energia- ja ilmastostrategiassa on linjattu, että tuotantotuki on ylimenokauden ratkaisu matkalla kohti markkinaehtoisuutta. Vaikka tuki on hallituksessa nimetty teknologianeutraaliksi, on julkinen keskustelu pyörinyt pitkälti tuulivoiman ympärillä. Näkemyksemme mukaan kustannustehokkain tapa edistää tuulivoiman lisärakentamista jatkossa on varmistaa sähkö- ja päästöoikeusmarkkinoiden tehokas toiminta. Tuolloin maatuulivoima on kilpailukykyistä ilman tukiakin.

Uusinvestoinneissa maatuulivoima on jo nyt edullisinta sähköntuotantoa Pohjoismaissa. Hyvillä alueilla tuotantokustannukset ovat Suomessakin noin 40 €/MWh. Ruotsissa – missä tuuliolosuhteet ja kustannustaso ovat aivan vertailukelpoisia Suomen kanssa – hankkeita on toteutettu jopa alle 30 €/MWh markkinahinnoilla, joissa on jo mukana sertifikaatin hinta.

Tuulivoimatuotannon kustannusten odotetaan yhä laskevan ja esimerkiksi turbiinivalmistaja Nordex arvioi, että tehokkaammat turbiinit alentavat kustannuksia 13-31 % vuosina 2016-2020. Tulevan uusiutuvan sähkön tukimekanismin tulee valmistaa alan toimijoita täyteen markkinaehtoisuuteen.

Liiketoimintariski kuuluu yrityksille – ei veronmaksajille

Tulevan uusiutuvan sähkön tukimekanismin tulee valmistaa alan toimijoita täyteen markkinaehtoisuuteen, missä sähkön tuottaja vastaa hintaan ja tuotannonvaihteluihin liittyvistä riskeistä. Kilpailutettu kiinteän preemion tukimalli, jossa tuottaja myy sähkön markkinoille ja saa markkinahinnan lisäksi kiinteän tuen megawattituntia kohden (x €/MWh) vastaa mielestämme parhaiten näitä periaatteita.

Tuulivoima-ala on liputtanut viime aikoina ns. liukuvan preemion puolesta. Siinä sähkömarkkinariski siirtyisi veronmaksajille ja investoijat tekisivät hankkeita alhaisemmalla pääoman tuotolla.

Mielestämme on yritysten – ei veronmaksajien – tehtävä kantaa liiketoimintariskit ja järjestää hankkeiden rahoitus. Tuulivoiman tuottajat voivat suojautua hinnanvaihteluilta markkinaehtoisesti esimerkiksi pitkän aikavälin sopimuksilla (PPA, Power Purchase Agreement) tai finanssijohdannaisilla, mikä mahdollistaa alhaiset rahoituskustannukset projekteille niiden omistusrakenteesta riippumatta. Markkinaehtoiset suojaukset toisivat myös lisää likviditeettiä futuuri- ja PPA-markkinoille ja tehostaisivat osaltaan markkinoiden toimintaa.

Kilpailutettava 2 TWh:n tuotanto on hyvin rajallinen, joten kilpailu pitää tuesta aiheutuvat lisäkustannukset veronmaksajille maltillisina. Näkemyksemme mukaan eri mallien kustannukset olisivat hyvin lähellä toisiaan, mutta kiinteän preemion mallissa selvästi paremmin ennustettavissa. Kustannusten kannalta on oleellista hyödyntää tuulipuistojen mittakaavaedut. Kilpailutuksia ei kannata pilkkoa liian pieniin huutokauppoihin ja 2-3 huutokauppaa onkin riittävä määrä 2 TWh:n kilpailutukseen. Tuki tulee rajata esimerkiksi 8-10 vuoteen, jotta sen vaikutukset markkinoilla jäävät kestoltaan lyhytaikaisiksi.

Nähtäväksi jää, millaiseksi teknologianeutraali tuki loppumetreillä muotoutuu. Tärkeää on joka tapauksessa muistaa, että vesi-, bio- ja aurinkosähkön tulee olla kilpailussa samalla lähtöviivalla tuulivoiman kanssa.

Joonas Rauramo
Kehitysjohtaja, tuuli- ja aurinkoliiketoiminta, Fortum

Simon-Erik Ollus
Johtaja, sähkökauppa ja tuotannonohjaus, Fortum