ForTheDoers-blogi

Nyt on aika toimia – ilmastonmuutos ei odota

Pekka Lundmark 26 marraskuu 2018, 08:44

Jotta maapallon lämpeneminen voidaan rajata 1,5 asteeseen, kasvihuonekaasupäästöt on saatava välittömästi jyrkkään laskuun. IPCC:n mukaan hiilidioksidipäästöjen ja hiilinielujen tulee olla yhtä suuret vuosisadan puolivälissä.

Pekka-Lundmark

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC antoi lokakuussa pysäyttävän viestin: maapallomme tulevaisuus ratkaistaan seuraavan parinkymmenen vuoden aikana. Tiedeyhteisön raportti sisältää myös toivoa: ilmastohaaste on ratkaistavissa, mutta meidän tulee toimia tässä ja nyt.

Matkalla kohti sähkön vuosikymmentä

Energian tuotannon ja kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt ovat globaalisti noin 2/3 kaikista ihmisten aiheuttamista päästöistä. Euroopassa ja etenkin Pohjoismaissa sähköntuotanto on toiminut aktiivisesti päästöjen vähentämiseksi. Sähkön osuus energian loppukäytöstä on kuitenkin vain noin 20 % ja siksi sähköntuotannon tekeminen päästöttömäksi ei johda vielä kovin pitkälle. Ratkaisun voi kuitenkin tarjota yhteiskunnan sähköistyminen.

Päästötön sähkö voi auttaa vähentämään päästöjä muilla sektoreilla; lämmityksessä, liikenteessä ja teollisuudessa. Tätä kehitystä tukevat myös uudet teknologiset, energiankäyttöä tehostavat ratkaisut. Vaikka energian kokonaiskäytön arvioidaan Euroopassa vähenevän tulevaisuudessa, tulee sähkön käyttö tämän kehityksen myötä lisääntymään merkittävästi. Eurooppalainen kattojärjestömme Eurelectric on tuoreeltaan arvioinut, että mikäli sähkön osuus EU:ssa nousee 60 %:iin energiankulutuksesta, päästöt EU:ssa voivat vähentyä 95 %.

Pyrittäessä kohti 1,5 asteen maailmaa, on energiajärjestelmän murroksen ohella edettävä kohti kestävämpää materiaalien tuotantoa ja kierrätystä. Resurssien käytön tehokkuutta on parannettava esimerkiksi hyödyntämällä biomassaa ensisijaisesti korkea-arvoisten materiaalien ja tuotteiden valmistukseen. Tähän käyttötarkoitukseen kelpaamattomien metsäteollisuuden sivutuotteiden, kuten hakkuujätteen, polttaminen on kuitenkin perusteltua vielä pitkään, kun sillä korvataan kivihiiltä ja turvetta.

IPCC nostaa esille myös ydinvoiman ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kaikissa 1,5 asteen skenaarioissa ydinvoimalla tuotetun sähkön määrän tulee moninkertaistua globaalisti vuoteen 2050 mennessä.

EU:n ilmastostrategialla näytön paikka

EU:n komissio julkaisee tällä viikolla pitkän aikavälin ilmastostrategiansa. Mielestäni tämä on oiva paikka osoittaa ilmastojohtajuutta ja asettaa tavoitteeksi hiilineutraali Eurooppa vuoteen 2050 mennessä. On myös tärkeää suunnitella kustannustehokas päästövähennyspolku kohti tuota tavoitetta ja määritellä johdonmukaiset välietapit vuosille 2030 ja 2040. Selkeät ja kunnianhimoiset tavoitteet ovat ensiarvoisen tärkeitä investointeja suunnitteleville yrityksille, ja ne toimivat myös kirittäjinä maailman muille maille.

Euroopan kilpailukyvyn kannalta on tärkeää, että päästöjen vähentäminen on kustannustehokasta. Paras ratkaisu on valjastaa markkinat kestävän energiajärjestelmän tueksi, sillä ilmastohaastetta ei ratkaista yksin julkisella rahoituksella. Yksityinen pääoma löytää tehokkaimmat keinot vähentää päästöjä, kun siihen on taloudellinen kannustin eli riittävän korkea päästöjen hinta.

Onkin ensiarvoisen tärkeää, että EU luottaa päästökauppajärjestelmäänsä ja kehittää sitä edelleen muun muassa 2020-luvulla olevien tarkistuspisteiden yhteydessä. Tämä tarkoittaa sitä, että päästökattoa kiristetään asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Mikäli kansallisella tasolla päätetään ottaa käyttöön päästökaupan kanssa päällekkäisiä ohjauskeinoja, kuten esimerkiksi erilaisia fossiilisten polttoaineiden kieltoja tai päästöveroja, on ehdottoman tärkeää, että niiden vaikutus huomioidaan pienentämällä päästöoikeuksien määrää markkinoilla. Muutoin hyvää tarkoittavat lisäohjauskeinot yhtäällä mahdollistavat isommat päästöt jossain muualla. Parasta olisi, että mahdolliset lisäohjauskeinot keskitettäisiin päästökauppasektorin ulkopuolisille alueille, kuten liikenteeseen.

Samanaikaisesti EU:n on toimittava aktiivisesti muiden maanosien kanssa päästöjen hinnoittelun laajentamiseksi, jotta ns. hiilivuodon riskiä voidaan pienentää ja kilpailuolosuhteita tasapuolistaa.

Tiedemaailman viestit on jalkautettava yritysten strategioihin

Ilmastonmuutoksen on arvioitu olevan yrityksille suurin globaali muutos sitten tietotekniikan yleistymisen. Monelle yritykselle ilmastonmuutoksesta onkin tullut jo osa liiketoimintaa, joka tuo uutta kasvua ja avaa uusia mahdollisuuksia. Yhä useammalle siitä on tullut myös selviämisen ehto.

Meillä Fortumissa ilmastonmuutos on tunnistettu liiketoimintastrategiaa ohjaavaksi megatrendiksi jo varhain. Uusimman strategiapäivityksemme yhteydessä teimme skenaarioanalyysiä, jossa arvioimme energiajärjestelmän kehitystä maapallon eri lämpötilaskenaarioissa. Yrityksemme visio “Kohti puhtaampaa maailmaa” kertoo, että haluamme johtaa muutosta kohti vähäpäästöistä energiajärjestelmää ja resurssien optimaalista käyttöä. Asiakkaamme, omistajamme, rahoittajamme ja muut sidosryhmämme kannustavat ja vaativat meitä kehittämään uusia ja entistä parempia ratkaisuja.

Me Fortumissa tähtäämme kohti ilmastoneutraalia energiajärjestelmää ja uskomme, että teknisesti 1,5 asteen maailma on vielä mahdollinen. Kuitenkin niin, että voimme samalla turvata energian toimitusvarmuuden kaikissa olosuhteissa ja pitää kustannukset kohtuullisina. Toivomme, että eri maissa, EU:ssa ja globaalisti tehtävät poliittiset päätökset tukevat tätä tavoitetta ja pääsemme yhdessä vähäpäästöiseen energiajärjestelmään realistisin keinoin ja kustannuksin.


Pekka Lundmark, toimitusjohtaja, Fortum

Blog

ForTheDoers-blogi

Blogin etusivulle