ForTheDoers-blogi

Lämpö ei ole enää vain lämpöä

Laura Kämpe 08 toukokuu 2018, 15:03

Kaukolämpöä kehitetään aktiivisesti. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi vaaditaan mittavia uudistuksia ja tavoitteeseen päästään, kun tehdään järkeviä ratkaisuja yhdessä eri toimijoiden kanssa.

b2b YritysAktiivi-SV 2

Lämmönkäyttäjät ‒ yritykset, kaupungit ja kuluttajat ‒ miettivät lämmitysratkaisujaan yhä enemmän. Ennen riitti, että asunnossa tai toimistossa oli lämmin ja hanasta tuli lämmintä vettä. Huolettomuutta ja vaivattomuutta arvostetaan edelleen, mutta nyt elämme maailmassa, jossa hajuton ja mauton ei riitä. Ihmiset ovat huolestuneita ilmastonmuutoksesta, halutaan enemmän palveluita ja etsitään aktiivisesti vaihtoehtoja.

Julkisessa keskustelussa on monelta taholta annettu ymmärtää, että kaukolämpö on kankeaa ja sen uudistuminen hidasta. On myös väläytelty näkemystä, että isojen voimalaitoksien varaan rakennettua kaukolämpöä ei edes haluttaisi uudistaa. Annettu mielikuva ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan kaukolämpöä kehitetään aktiivisesti, ja alalla on nähtävissä paljon uusia ratkaisuja. Myös ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehdään mittavia uudistuksia ja tavoitteeseen päästään, kun tehdään järkeviä ratkaisuja yhdessä eri toimijoiden kanssa.

Totutut, vanhat toimintamallit on välillä hyvä kyseenalaistaa, mutta hyväksi havaitusta ei kannata luopua vain siksi, että se ei ole uutta. Erilaiset palvelut, asiakkaiden energiatehokkuuden parantaminen ja hajautettu tuotanto ovat uusia avaintekijöitä myös lämmitysratkaisuissa. Fortum on viime aikoina tuonut kaukolämpöasiakkailleen Espoon, Keski-Uudenmaan ja Joensuun alueilla lisää uusia palveluja ja mahdollisuuksia. Olemme mm. avanneet kaukolämpöverkkomme uusille puhtaan energian tuottajille, siirtyneet kuukausikohtaiseen energiatehokkuuteen kannustavaan hinnoitteluun, ottaneet käyttöön älykkään kulutusjouston ja nyt viimeisimpänä tuoneet markkinoille palvelun, joka hankkii asiakkaan puolesta kaukolämmön lämmönjakolaitteet ja pitää lämmöstä huolta kuukausimaksulla. Asiakkaan ei siis tarvitse investoida laitteisiin eikä miettiä niiden huoltoa.

Nykymaailmassa ei ole järkevää puhua enää vain siitä, mikä lämmitysmuoto on paras, vaan tarkastella energiajärjestelmää laajempana kokonaisuutena koko yhteiskunnassa. Toisaalta myös asiakkaan näkökulmasta voidaan asiaa katsoa laajemmin ja tavoitella ylipäätään parempaa asumismukavuutta.

Myös tällä saralla olemme avanneet uusia ovia. Julkistimme tammikuussa start up- ja pk-yrityksille innovaatiokilpailun, jossa etsittiin asumismukavuuden mullistavaa ideaa. Toukokuun alussa käydyn finaalin voittivat Fluxio Isännöinti ja Solteq, joiden kanssa aloitamme innovatiivisen yhteistyön vielä tänä keväänä. Fluxio Isännöinnin innovaation tavoitteena on vaikuttaa asukkaiden käyttäytymiseen teknologiaa ja viestintää yhdistämällä. Solteqin idea puolestaan perustuu rakennuksen lämpötilapoikkeamien tehokkaaseen ja  keskitettyyn keräämiseen, ja kerätyn datan perusteella löydettyihin parannusmahdollisuuksiin. Innovaatiokilpailun avulla halusimme vauhdittaa entisestään alan kehitystä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Lämmitysratkaisuissa tarvitaan joustavia ja rohkeita uusia malleja, jotta vastaamme tulevina vuosinakin lämmönkäyttäjien odotuksiin ja pienennämme ympäristökuormitusta. Fortum kulkee tällä kehityksen tiellä ja uudistuu jatkuvasti.

Laura Joki
Tuotepäällikkö, kaukolämpö