Pörssitiedote

Fortum käynnistää henkilöstön osakesäästöohjelman vuoden 2025 säästökauden

17 syyskuu 2024, 15:25

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.9.2024 KLO 15.25

Tiedoteluokka: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Fortumin hallitus on päättänyt käynnistää henkilöstön osakesäästöohjelmassa vuoden 2025 säästökauden. Henkilöstön osakesäästöohjelmasta päätettiin lokakuussa 2019, ja Fortumin hallitus päättää vuosittain ohjelmassa käynnistettävistä säästökausista. Ohjelman tarkoituksena on kannustaa työntekijöitä ostamaan Fortumin osakkeita ja vahvistaa heidän sitoutumistaan omistaja-arvon kasvattamiseen.

Ohjelmaan osallistuvat sijoittavat osan kuukausipalkastaan yhtiön osakkeisiin, ja sijoituksen perusteella Fortum tarjoaa heille kannustimena yhden lisäosakkeen kahta säästöillä hankittua osaketta kohti noin kolmen vuoden kuluttua säästökauden alkamisesta. Lisäosakkeiden saamisen edellytyksenä on, että osallistuja pitää ostetut osakkeet omistusjakson loppuun saakka ja että hänen työsuhteensa ei ole päättynyt ennen omistusjakson päättymistä. Vuoden 2025 säästökauden omistusjakso päättyy 29.2.2028.

Osakesäästöohjelman säännöt ja ehdot ovat samat kuin aikaisemmilla säästökausilla. Osakesäästöohjelmaa tarjotaan Fortum konsernin työntekijöille, paitsi jos se paikallisen lainsäädännön tai muiden syiden takia ei ole mahdollista.

Vuoden 2025 säästökauden säästöjen kokonaismäärä ei voi ylittää 6 miljoonaa euroa.

Fortum Oyj
Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja

Lisätietoja:
Jari Laitinen, johtaja, palkitseminen, puh. 040 660 2506
Siri Markula, johtaja, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh. 040 743 2177

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi