Fortumin lausunto takautuvasti maksettavasta sähköhyvityksestä ja sähkölaskujen maksuaikojen pidennyksestä

Suomen hallitus julkisti tammikuussa lakiesitysluonnoksen uusista tukitoimista, joilla pyritään helpottamaan kuluttajien kiperää tilannetta sähkönhintojen ollessa tavallista korkeammalla. Uusi ehdotus koskee takautuvasti maksettavaa sähköhyvitystä ja sähkölaskujen maksuaikojen pidennystä. Fortum jätti lausuntonsa asiaan 20.1.2023.

Tukitoimia tarvitaan, mutta huonosti ennakoitavat, monimutkaiset ja päällekkäiset toimenpiteet vaikeuttavat niin sähkönmyyjien kuin asiakkaidenkin toimintaa

Pidämme lausunnossamme lakiehdotusta sähköhyvityksestä tarpeellisena, jotta kotitalouksia voidaan tukea tilanteessa, joka johtuu pääosin Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan sekä Venäjän päätöksestä käyttää energiaa aseena. Hallitus onkin jo aiemmin tehnyt päätökset arvonlisäverotuksen väliaikaisesta kevennyksestä, tuloverotuksen ns. sähkövähennyksestä ja Kelan sähkötuesta. Muistutamme kuitenkin, että valtiovallan tulisi pyrkiä välttämään erilaisia päällekkäisiä tukimuotoja ja huolehtia suunnittelussaan niiden oikeansuuntaisista ohjaus- ja muista vaikutuksista riittävällä tavalla.

Lakiehdotusluonnos pähkinänkuoressa

  • Sähköhyvitys maksettaisiin yksityishenkilöille ja se olisi 50 % omavastuun 90 €/kk ylittävältä osalta, kuitenkin korkeintaan 700 €/kk, neljältä kuukaudelta (marraskuu 2022–helmikuu 2023). Hyvityksen saisi, jos sähkösopimuksen hinta on yli 10 c/kWh. Pörssisähkösopimukset kuuluisivat hyvityksen piiriin. Hyvitys huomioitaisiin vähennyksenä sähkölaskussa kahdessa vaiheessa: maalis- ja toukokuun laskutuksessa. Hyvityksen 1. erän määrään vaikuttaisivat toteutuneet kulutus- ja hintatiedot marras-joulukuulta 2022 ja 2. erän määrään em. kulutustiedot sekä toteutunut hintatieto tammikuulta 2023.
  • Sekä kuluttaja- että yritysasiakkaat voisivat saada pyynnöstä lisäaikaa sähköenergialaskun maksuun tammi-huhtikuun 2023 ajalta. Lisäaikaa voisi pyytää 50 %:lle energialaskusta korkeintaan 120 päivälle.

Fortumin pääviestit hallituksen ehdotusluonnokseen liittyen

  • Suunniteltu aikataulu, jonka mukaan sähköhyvityksen ensimmäinen erä otetaan huomioon maaliskuun 2023 laskutuksessa, on erittäin haasteellinen. Tämän mahdollistamiseksi hyvityksen keskeisistä parametreistä, maksuaikojen pidentämistarpeesta ja näiden toteutuksesta olisi päätettävä mahdollisimman nopeasti, jotta toteutukseen liittyviä riskejä ja kustannuksia voidaan minimoida. Sähkönmyyjät joutuvat joka tapauksessa aloittamaan valmistelut jo nyt pohjautuen hallituksen ehdotusluonnokseen.
  • Uuden lain tarvitsema valmistelu ja hyvityksen toteutus aiheuttaa sähkönmyyjille suurta sääntelytaakkaa sekä merkittäviä henkilöstön lisäystarpeisiin ja tietojärjestelmien muutoksiin liittyviä, tällä hetkellä vaikeasti ennakoitavia kustannusvaikutuksia.
  • Ehdotettu sähköhyvitys ja maksuaikojen pidennys lisää kotitalouksen näkökulmasta erilaisten tukimuotojen kokonaisuuden monimutkaisuutta ja siten lisää sähköyhtiön haasteita tarjota asiakkailleen ajantasaista, riittävää ja oikeaa tietoa ymmärrettävästi kullakin hetkellä laskutuksen toteutuessa kuluvan vuoden 2023 aikana.

Lue Fortumin lausunto yksityiskohtaisine ehdotuksineen liitteestä.

Ota yhteyttä

Harri-Pekka Korhonen

Päällikkö, lämmityksen, jäähdytyksen ja vesivoiman edunvalvonta
Puhelin: 050 452 9321
harri [piste] korhonen [ät] fortum [piste] com

Kari Kankaanpää

Johtaja, konsernin yhteiskuntasuhteet ja ilmastopolitiikka
Puhelin: 050 453 2330
kari [piste] t [piste] kankaanpaa [ät] fortum [piste] com

Lue muita lausuntojamme

Tästä listaukseen