Lehdistötiedote

Fortumin Montan kalojen ylisiirtolaitteeseen on asennettu kiinteät nosturit – ylisiirtolaitteen kausi käynnistyy syyskuussa

24 elokuu 2022, 15:20

Montan kalojen kiinniottolaitteen kiinteät nosturit

FORTUM OYJ PAIKALLISTIEDOTE 24.8.2022
 

Montan kalojen ylisiirtolaitteen kehittämistä on jatkettu tänä vuonna asentamalla kaikkiin neljään nostoaltaaseen kiinteät nosturit.

”Jokaisella altaalla on nyt oma kiinteä nosturi, jonka avulla pystytään nostamaan allas silloin, kun se on tarpeen. Näin pystytään lyhentämään viivettä, jonka kalat viettävät keräilyaltaassa. Samalla lyhennetään myös aikaa, jolloin kalat voivat karata laitteesta”, kertoo Fortumin ympäristöpäällikkö Katri Hämäläinen.

Montan kalojen ylisiirtolaite otetaan käyttöön 5.syyskuuta johtuen Montan voimalaitoksen kuukauden mittaisesta tuotannonkeskeytyksestä. Montan ylisiirtolaite auttaa keräämään arvokasta tietoa vaelluskalojen liikkumisesta rakennetuissa vesistöissä.

Montan ylisiirtolaitteen tavoitteena on käynnistää vaelluskalojen osittainen luonnonlisääntyminen Oulujoen pääuomassa. Kalojen ylisiirtolaitteen käyttö toteutetaan yhteistyössä Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa. Montan kalojen ylisiirtolaitteen käytettävyyden ja tuloksellisuuden edistämiseen tähtäävät muutostyöt on yksi Fortumin vapaaehtoisista luonnon monimuotoisuutta edistävistä toimenpiteistä. 
 

Fortum Oyj
Viestintä

 

Lisätietoja:
Katri Hämäläinen, Fortum, ympäristöpäällikkö, puh. 040 162 3901 


www.fortum.fi/kalojen-kiinniottolaite

 

Hydro power

Uusiutuvaa ja joustavaa energiaa - tutustu vesivoimaan Fortumilla

Tutustu vesivoimaan Fortumilla