
Kemianteollisuuden vuoden 2022 innovaatiopalkinnon voittaja on Fortumin akkuliiketoiminnassa kehitetty kierrätysteknologia, joka mahdollistaa akkujen arvokkaiden metallien talteenoton entistä ympäristöystävällisemmin ja tehokkaammin - menetelmän talteenottoprosentti on jopa 95 %.
Vesikemikaalisessa prosessissa akkukemikaalit erotetaan hydrometallurgisesti uuttamalla ja kromatografisia menetelmiä käyttämällä.
”Voitto tarkoittaa meidän tiimille todella paljon ja olemme erittäin ylpeitä, että meidän työ saa tällaista tunnustusta ja hyvää vastaanottoa. Näemme innovaation oleellisena osana tulevaisuutta ja tulemme jatkamaan samaa kovaa tahtia eteenpäin”, kommentoi Peik Ekman, Kehitys & Tutkimuspäällikkö, Fortum akkuliiketoiminnasta.
Innovaatiopalkinto jaettiin Kemianteollisuus ry:n tilaisuudessa 27.4.2022. Kemianteollisuus palkitsee alan toimijoita joka toinen vuosi jaettavalla, kokonaissummaltaan 30 000 euron suuruisella innovaatiopalkinnolla. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa yrityksissä, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa toimivia tutkimus- ja tuotekehitysryhmiä uusien kemiallisten tuotteiden ja palveluiden luomiseen. Haussa on keksintöjä ja innovaatioita, jotka parantavat ihmisten ja ympäristön hyvinvointia sekä arkipäivässä että teollisissa tuotantoprosesseissa.
Tutustu Fortumin akkuliiketoimintaan ja lue lisää täältä (englanniksi).
Fortumin akkuliiketoiminnan innovaatio - Innovaatiopalkinnon voittaja 2022