Oma Fortum -verkkopalvelu uudistui – Valpas-palvelu poistuu käytöstä helmikuussa 2022

17 joulukuu 2021, 11:35

Oma Fortum -palvelu netissä on nyt entistä monipuolisempi. Palveluun on tuotu uusia, hyödyllisiä ominaisuuksia, joista osa on aiemmin ollut tarjolla Valpas-palvelussa. Oma Fortum -palvelun kehityksen myötä Valpas-palvelu poistuu käytöstä ensi vuoden alussa.

Perhe omakotitalossa

Oma Fortum -palveluita kehitetään jatkuvasti vastaamaan asiakkaidemme tarpeita ja toiveita. Uudistetussa Oma Fortum -verkkopalvelussa näkyvät nyt muun muassa sähkön tuntihinnat asiakkaan omine keskihintoineen, jos asiakkaalla on spot-hinnoiteltu pörssisähkösopimus, kuten Fortum Tarkka, Fortum Pörssisähkö tai Fortum Lähisähkö.

Fortum Lähisähkö -asiakkailla myös oman sähköntuotannon mahdollinen ylijäämä on nyt nähtävissä Oma Fortumissa sekä verkkopalvelun puolella että mobiilisovelluksessa.

Kulutusnäkymä on aiempaa monipuolisempi

Uudistuksen myötä kulutustaulukoiden näkymää on uudistettu entistä monipuolisemmaksi. Ensi vuoden aikana myös kulutushälytyksiä tullaan uudistamaan.
Kulutus- ja kustannustietoihin on lisätty mahdollinen sähkösopimuksen perusmaksun osuus mobiilisovelluksen puolelle, ja jatkossa se tulee myös verkkopalveluun.

Valpas poistuu käytöstä

Moni asiakkaistamme on jo löytänyt jatkuvasti kehittyvän Oma Fortum -palvelun pariin. Samalla vuodesta 2012 asti käytössä olleen Valpas-palvelun käyttö on vähentynyt. Vuoden alkupuolella energiankäytön seurannan Valpas-palvelu poistuu kokonaan käytöstä.

Kiitämme kaikkia Valppaan käyttäjiä arvokkaasta palautteesta ja kehitysideoista vuosien varrella, ja samalla toivomme edelleen palautetta ja toiveita Oma Fortum -palveluiden kehittämiseksi palvelemaan asiakkaidemme tarpeita mahdollisimman hyvin. 

Kaukolämpöasiakkaille keskeisimmät kulutustiedot löytyvät myös Oma Fortumista. Ensi syksynä kaukolämpöasiakkaat saavat käyttöönsä uuden raportointijärjestelmän. 

Power trading services

Oma Fortum verkossa

Omat palvelusi webissä, netissä, selaimessa, internetissä – miksi sitä kutsutkin.

• toimii pöytäkoneella, tabletilla ja puhelimella

• sopimukset, kulutustiedot, hinnat, laskut ja asiointi

• monipuoliset aikajaksojen valinnat energiaseurannassa

• kulutustiedot saatavilla myös taulukkomuodossa

My fortum

Oma Fortum sovelluksena

Oma Fortum -sovellus puhelimille ja tableteille. Lataa sovelluskaupastasi.

• Tiedot kulkevat aina mukanasi

• Helppokäyttöinen ja nopea

• Seuranta kilowatteina ja euroina

• Web-versioon siirtyminen helposti

Lue lisää