FORTUM OYJ PAIKALLISTIEDOTE 14.10.2020
Porvoon Kilpilahdessa toimivien Nesteen ja Borealiksen sekä pääkaupunkiseudun energiayhtiöiden muodostama konsortio on tutkinut mahdollisuutta hyödyntää Kilpilahdessa syntyvää hukkalämpöä hiilineutraalina kaukolämpönä. Tehdyn kannattavuusselvityksen jälkeen konsortion jäsenet ovat arvioineet hankkeen toteuttamista yhdessä ja erikseen. Arvioinnin perusteella Fortum on päättänyt irtautua hankkeesta.
Kilpilahti-hanke olisi toteutuessaan mittakaavaltaan ja vaikutuksiltaan hyvin poikkeuksellinen, joten se on vaatinut perusteellista alueen teollisen toiminnan ja pääkaupunkiseudun kaukolämpöverkostojen tarkastelua. Fortumin irtautumispäätöstä on edeltänyt kattava teknis-taloudellinen ja aikataulujen arviointi.
Fortumin kaukolämpö muuttuu hiilineutraaliksi vuonna 2029, minkä saavuttamiseksi on selvitetty erilaisia tuotantovaihtoehtoja Kilpilahden lisäksi. Hiilineutraalisuuden toteuttamisessa keskitytään muihin sähköä ja hukkalämpöjä hyödyntäviin ratkaisuihin.
”Kaukolämmön tulevaisuus on sähköinen. Edistämme esimerkiksi parhaillaan yhdessä Espoon kaupungin ja Kirkkonummen kunnan kanssa merkittäviä datakeskushankkeita lähempänä asiakkaita kaukolämpöverkkomme alueella. Investoinnit päästöttömään kaukolämmön tuotantoon pitävät hintamme kilpailukykyisinä myös jatkossa”, kertoo johtaja Timo Piispa Fortumin lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminnasta. ”Jo yhdestä laskentateholtaan 100 megawatin datakeskuksesta saatava päästötön hukkalämpö kattaisi tämän hetken arvion mukaan noin kolmasosan Fortumin asiakkaiden kaukolämmöntarpeesta.”
Suunnitellut kaksi uutta kaukolämpöverkkoon liitettävää datakeskusta mahdollistaisivat hiilen ja osittain kaasun käytön lakkauttamisen kaukolämpöverkon alueella. Lisäksi Fortum rakentaa parhaillaan teollisen mittakaavan ilma-vesilämpöpumppulaitosta ja laajensi kesällä lämpöpumppulaitosta, joka ottaa talteen hukkalämpöä puhdistetusta jätevedestä.
Fortum Oyj
Viestintä
Lisätietoja:
Timo Piispa, johtaja, Suomen lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminta, Fortum, timo [piste] piispa [ät] fortum [piste] com, p. 050-453 2758
Lisää aiheesta: www.fortum.fi/datakeskushanke