FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.9.2021 KLO 17.50
Tiedoteluokka: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Fortumin hallitus on päättänyt käynnistää henkilöstön osakesäästöohjelmassa vuoden 2022 säästökauden. Henkilöstön osakesäästöohjelmasta päätettiin lokakuussa 2019, ja Fortumin hallitus päättää vuosittain ohjelmassa käynnistettävistä säästökausista. Ohjelman tarkoituksena on kannustaa työntekijöitä Fortumin osakkeenomistajiksi ja vahvistaa heidän sitoutumistaan omistaja-arvon kasvattamiseen.
Kannustimena Fortum tarjoaa ohjelmaan osallistuville yhden lisäosakkeen kahta säästöillä hankittua osaketta kohti noin kolmen vuoden kuluttua säästökauden alkamisesta. Lisäosakkeiden saamisen edellytyksenä on, että osallistuja pitää ostetut osakkeet omistusjakson loppuun saakka ja että hänen työsuhteensa ei ole päättynyt ennen omistusjakson päättymistä. Vuoden 2022 säästökauden omistusjakso päättyy 28.2.2025.
Osakesäästöohjelmaa tarjotaan Fortum konsernin työntekijöille, paitsi jos se paikallisen lainsäädännön tai muiden syiden takia ei ole mahdollista, kuten esim. Venäjällä. Ohjelmaa ei tässä vaiheessa myöskään tarjota Uniperin henkilöstölle. Vuoden 2022 säästökauden säästöjen kokonaismäärä ei voi ylittää 6 miljoonaa euroa.
Fortum Oyj
Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja
Lisätietoja:
Jari Laitinen, Johtaja, palkitseminen, puh. 040 660 2506
Nora Hallberg, IR Manager, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh. 040 720 1775
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi