
FORTUM OYJ PAIKALLISLEHDISTÖTIEDOTE
Oulujoen vesistön voimalaitosten peruskunnostustyöt jatkuvat Utasen voimalaitoksella. Peruskunnostuksessa voimalaitoksen vuodesta 1957 asti käytössä ollut 1-koneisto peruskunnostetaan ja siihen uusitaan mm. turpiinin juoksupyörä, säätöjärjestelmä sekä generaattori. Samalla myös koneiston ja voimalaitoksen sähkö- ja automaatiojärjestelmiä uusitaan. Peruskorjauksen myötä Utasen voimalaitoksen tuotantoteho kasvaa ja virtaavasta vedestä saadaan enemmän sähköenergiaa parantuneen korkeamman hyötysuhteen ansiosta. Samalla voimalaitoksen työturvallisuus ja käyttövarmuus paranevat, sekä mm. öljyvuodon ja tulipalon mahdollisuudet vähenevät. Aiemmin laitoksen on tehty 3-koneiston peruskunnostus vuonna 2005. Tämänkertainen peruskunnostus on kaksivaiheinen jatkuen vuonna 2021 2-koneiston peruskunnostuksella. Vuosina 2020 ja 2021 tehtävien modernisointien myötä laitoksesta tuotantoteho kasvaa 6 megawattia ja siitä saadaan merkittävästi lisää uusiutuvaa CO2-päästötöntä energiaa. Utasen 1-koneiston peruskunnostus aloitettiin toukokuussa 2020 ja seisokin arvioidaan kestävän lokakuun loppupuolelle saakka. Peruskorjauksella ei ole merkittäviä vaikutuksia Oulujoen virtaamiin.
Peruskunnostushanke on edennyt kesän aikana suunnitellussa aikataulussa ja torstaina 23.7.2020 koneiston uusi juoksupyörä lasketaan nosturilla paikalleen turpiinikammioon. Median edustajilla on mahdollisuus ennalta sovitusti tulla seuraamaan juoksupyörän nostoa paikalle ja tutustumaan peruskunnostukseen.
Fortum Oyj
Viestintä
Lisätietoja:
Veli-Matti Tuomaala, Asset Manager, Fortum, +358403565660