Loviisan ydinvoimalaitos on varautunut koronatartuntojen ehkäisyyn vuosihuolloissa

17 heinäkuu 2020, 13:36

Loviisan voimalaitos

Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto alkaa sunnuntaina 2. elokuuta laitoksen kakkosyksiköllä, minkä jälkeen huolletaan ykkösyksikkö. Vuosihuollot on tarkoitus tehdä alkuperäisten suunnitelmien mukaan ja ne kestävät noin 69 vuorokautta. 

Vuosihuoltoon osallistuu Fortumin omien työntekijöiden lisäksi noin 750 ulkopuolisten urakoitsijoiden työntekijää, joista noin 75 % on suomalaisia. Lisäksi työntekijöitä tulee Baltian maista, Kroatiasta, Puolasta, Ranskasta, Saksasta, Slovakiasta, Tšekeistä ja Venäjältä. Vuosihuoltojen aikana Hästholmenin saarelle keskittyy suuri määrä työntekijöitä, ja tämän sekä koronapandemian johdosta olemme varautuneet erikoisjärjestelyin.

- Ydinvoima-alalla toimivilla ihmisillä on jo dna:ssa korkea turvallisuuskulttuuri ja ohjeita noudatetaan tarkasti. Myös erilaisiin suojavarusteisiin on totuttu, kertoo Loviisan voimalaitoksen apulaisjohtaja Thomas Buddas.  

Erityisjärjestelyt Loviisan voimalaitoksella vuosihuoltojen aikana 

Fortum on viime kuukausien aikana varautunut mahdollisiin koronatartuntoihin ja niiden ehkäisyyn monin eri toimenpitein. Vuosihuoltoihin valmistautuessa on kiinnitetty huomiota siihen, että vältetään suuria ihmismääriä samanaikaisesti samassa tilassa. Työmenettelyitä, tilaratkaisuja ja työskentelyaikoja on järjestelty niin, että vuosihuollot voidaan toteuttaa turvallisesti ja laadukkaasti. 

Ulkomaisille työntekijöille, jotka tulevat ns. riskimaista, on suunniteltu karanteenijärjestelyt ja testausmenettelyt ennen töiden aloittamista. Maakohtaisen riskiarvion mukaan laitoksella on varauduttu testaamaan noin 150-200 henkilöä.

Osa ulkomailta saapuvista työntekijöistä majoittuu voimalaitoksen majoituskylään. Majoituskylässä on tehostettu siivousta, kokoontumiset rajoitettu korkeintaan viiteen henkilöön ja vapaa-ajan aktiviteetteja ei järjestetä.