Fortumin ja suomalaisjärjestöjen yhteistyökohteet täsmentyivät

06 toukokuu 2020, 09:00

Auta auttajia nyt

Kolme keskeistä suomalaisjärjestöä viesti keskiviikkona 6.5.2020 näkyvästi Helsingin Sanomien etusivulla. Yhteisilmoituksessa kehotettiin lahjoittamalla ”auttamaan auttajia”. Mainostilan järjestöjen käyttöön tarjosi Fortum.

Etusivukampanja on osa tuoretta yhteistyötä, jonka Fortum on solminut Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Vanhustyön keskusliiton ja Mielenterveyden keskusliiton kanssa. Vuosien 2020-2021 aikana liitot saavat Helsingin Sanomien etusivunäkyvyyden lisäksi Fortumilta käyttöönsä yhteensä 150 000 euroa.

Nykyisen epidemian aikana heikompien avuntarve on kasvanut. Osoittamalle kullekin järjestölle 50 000 euroa Fortum haluaa osaltaan tukea järjestöjä tarjoamaan palveluitaan.

Järjestöt kertovat ottavansa yhteistyötarjouksen vastaan suurella mielihyvällä. Taloudellisia tarpeita on paljon ja Fortumilta saatavat rahat korvamerkittiin nopeasti.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) kohdentaa oman osuutensa Lasten ja nuorten puhelin ja nettipalveluille, jossa pystytään nyt tarjoamaan ilmaiset puhelut vuoden ajan.

”Soittajahan ei koskaan maksa meillä mitään, mutta ilmaisia puhelut eivät toki silti ole, vaan MLL maksaa puheluiden kulut. Puheluiden maksuttomuus on aina ollut meille todella tärkeä tapa pitää kynnys lapsille ja nuorille matalalla ja Fortum mahdollistaa tämän tänä vuonna”, kertoo liiton viestintäpäällikkö Maria Gnosspelius.

Lasten ja nuorten puhelin ja nettipalvelut on auki vuoden jokaisena päivänä. Viime vuonna palveluun tuli 17 000 yhteydenottoa.

”Yhteyttä voi ottaa missä tahansa asiassa, mutta valitettavasti aiheet ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana vakavoituneet”, Gnosspelius sanoo.

Vanhustyön keskusliitossakin on tarkka suunnitelma yhteistyörahojen hyödyntämiselle. Ne ohjataan perusteilla olevan Vahvikelinjan hyväksi. Vahvikelinjalla halutaan osaltaan ylläpitää iäkkäiden ihmisten toimintakykyä, voimavaroja ja mielen vireyttä. Linja tarjoaa puhelimitse iloa ja sisältöä kotona asuvien, vailla digiyhteyksiä olevien yli 70 - vuotiainen arkeen. Sen avulla ikäihmisille tarjotaan mahdollisuus liennyttää yksinäisyyttä ja keskustella.

Vahvikelinjalle on nyt avattu puhelinlinjat ja palkattu koordinaattori, jonka tehtävää on luoda verkkokoulutusmalli. Seuraavaksi valmistuu alusta vapaaehtoisten kouluttamista varten.

”Vahvikelinja on tarkoitus saada toimintaan kesäkuun aikana”, kertoo Vanhustyön keskusliiton viestintäkoordinaattori Merja Lankinen.

Mielenterveyden keskusliito puolestaan haluaa panostaa nuorten yhteisölliseen Electronically safe -kampanjaan. Sen tavoitteena on ohjata nuoret olemaan turvassa kotona ja pitämään keskenään yhteyttä sähköisesti, esimerkiksi yhteisinä tanssitreeneinä tai juttutuokioina. Kampanjan yhteydessä voidaan myös ohjata nuoria tarvittaessa Mielenterveyden liiton neuvonnan ja muiden palveluiden pariin.

”Valitut kohteet ovat mielenkiintoisia ja mielekkäitä. Fortum arvostaa suuresti näiden hyvää tekevien järjestöjen jokapäiväistä työpanosta ja haluaa tukea niiden pitkäjänteistä toimintaa”, sanoo yhteiskuntasuhteista ja viestinnästä Fortumilla vastaava johtaja Arto Räty.


Lisätietoja:
Aki Koskinen, brändijohtaja, Fortum, puh. 050 453 6599