Fortum on Eltelin valtakunnallinen kierrätyskumppani

09 huhtikuu 2020, 15:00

Fortum vastaa Eltelin jätteistä ja materiaalien kierrätyksestä koko Suomen laajuisesti.

Eltel on johtava pohjoiseurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja sähkö- ja tietoliikenneverkkotoimialalla ja yhtiöllä on Suomessa noin 60 toimipaikkaa. Fortum vastaa jätteiden käsittelystä ja kierrätyksessä kaikissa toimipisteissä. Yhteistyösopimus kattaa kaikki jäteluokat, kuten kierrätettävät materiaalit, vaikeasti käsiteltävät ja haasteelliset sekä tavanomaiset jätteet. Lisäksi palvelu ulottuu myös Eltelin työmaille, jossa materiaalit lajitellaan jo syntypaikalla ja toimitetaan sieltä omiin prosesseihinsa.

Tiedolla johtamisen kautta molempien osapuolien tavoitteena on jatkuva toiminnan parantaminen ja yhteistyön kehittäminen. Esimerkiksi astioiden tyhjennykset optimoidaan, jolloin saadaan vihreämpi jalanjälki jätteiden käsittelyyn jo niiden syntypaikalla. Eltelille haastavia materiaaleja ovat sähköverkoista purettavat pylväät, kaapelit ja muuntajat. Näiden käsittelyyn Fortum pystyy tarjoamaan vastuullisen ratkaisun, jossa kaikki kierrätettäväksi sopiva saadaan kiertoon omalla laitoksella Ikaalisissa, pylväät hyödynnetään energiantuotantoon ja vaaralliset aineet poistetaan turvallisesti kierrosta Fortumin Riihimäen laitoksella.

”Kumppanuuden myötä saamme näkyvyyden koko jäteketjuumme ja tiedämme millaisia jätteitä toiminnastamme syntyy ja mitä niille tapahtuu. Siksi yksi vastuullinen toimija palvelee tarpeitamme ja tehostaa siten jätteiden käsittelyä sekä kierrätystä", kertoo Eltelin hankintapäällikkö Jussi Pohjola.

Lisätiedot
Marcus Suokas
Strateginen ostopäällikkö
Puh. 040 031 6682, marcus [piste] suokas [ät] fortum [piste] fi