Hankintarenkaan jätelaitokset ja Fortum sovintoon

Lounaisen Suomen hankintarenkaan jätelaitokset ja Fortum Waste Solutions Oy (Fortum; ent. Ekokem Oyj) päätyivät sovintoon hankintarenkaan vahingonkorvausta koskevassa asiassa. Jätelaitokset haastoivat Fortumin oikeuteen sopimuksentekorikkomuksesta alkuvuodesta 2019, sillä yhtiö vetäytyi jätelaitosten näkemyksen mukaan perusteetta yhdyskuntajätteiden hyödyntämispalvelua koskevan hankintasopimuksen tekemisestä huhtikuussa 2017. Fortum on puolestaan kiistänyt hankintarenkaan jätelaitosten vaatimukset kokonaisuudessaan perusteettomina.

Kuntien jätelaitokset Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH), Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy ja Rauman Seudun Jätehuoltolaitos ovat sopineet kiistansa Fortumin kanssa koskien yhdyskuntajätteiden hyödyntämispalvelun kilpailutusta.

– Kompromissiin korvauksesta päädyttiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Kanteen jatkaminen oikeusteitse ei olisi hyödyttänyt kumpaakaan osapuolta. Jätelaitokset ovat jo löytäneet uusia korvaavia ratkaisuja yhdyskuntajätteiden hyödyntämiselle. Tässä tilanteessa laiha sopu on parempi kuin vuosia jatkuva lihava riita, LSJH:n toimitusjohtaja Jukka Heikkilä kiteyttää.
– Kiertotalousyhteistyö jätelaitosten ja Fortumin välillä jatkuu, Fortumin liiketoimintajohtaja Kalle Saarimaa sanoo.

Jätelaitokset jättivät haastehakemuksen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen tammikuussa 2019. Jätelaitosten vahingonkorvausvaatimuksen perusteena olivat hukkaan menneen kilpailutuksen kustannukset.

Hankinnan mukaisessa kilpailutuksen voittaneessa ratkaisussa Fortum olisi rakentanut jätevoimalan Saloon. Fortum ei kuitenkaan toteuttanut jätteiden hyödyntämispalvelua hankintarenkaalle ja jätelaitokset joutuivat keskeyttämään jätteiden hyödyntämiskilpailutuksen syyskuussa 2017.

 

Lisätiedot:

Kalle Saarimaa
liiketoimintajohtaja
Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminta

Jukka Heikkilä
toimitusjohtaja
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH)

Immo Sundholm
toimitusjohtaja
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy

Tomi Suvanto
toimialajohtaja, tekninen toimiala
Rauman kaupunki / Rauman Seudun Jätehuoltolaitos

Mediatiedote 04.10.2019
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy
Rauman Seudun Jätehuoltolaitos
Fortum Waste Solutions Oy