Sähkön suoramyynti ja toimintatavat

Sähkönmyynti kauppakeskuksissa

Mediassa ja sosiaalisessa mediassa nousee ajoittain keskusteluun suoramyynti, sen toimintatavat ja etiikka. Myös Fortum ja sen alihankkijat on nostettu näissä keskustelussa esiin.

Haluamme olla siellä missä asiakkaammekin ovat. Palvelemme asiakkaitamme henkilökohtaisesti puhelimessa, netissä, kauppakeskuksissa, tapahtumissa ja kaduilla kaupunkien keskustoissa. Käytämme näitä paikkoja myös uusien asiakkaiden hankintaan.

Suoramyyntipaikoissa, kuten kauppakeskuksissa tai tapahtumissa asiakkaat voivat tulla keskustelemaan ja kyselemään kodin sähkösopimusasioista henkilökohtaisesti. Esimerkiksi muuttotilanteessa asiakkaan on helppo hoitaa sopimus uuteen kotiin helposti vaikka kauppareissun yhteydessä.

Meille Fortumissa asiakaskohtaamisen laadukkuus on ensiarvoisen tärkeää. Siksi ostamme suoramyyntiosaamisen alan parhailta ja luotetuimmilta myyntikumppaneilta, joiden kanssa olemme toimineet jo vuosia. Kumppanimme ovat sitoutuneet noudattamaan Fortumin arvoja ja toimintaohjetta.

Teemme viikoittain tiiviisti yhteistyötä myyntikumppaniemme kanssa, ja kehitämme toimintaamme yhdessä. Yhteinen ohjausryhmämme seuraa muun muassa rekrytointeja, koulutusta sekä myynnin että asiakaskohtaamisiemme toimintatapoja.

Olemme myös itse mukana tapahtumissa sekä myyntipisteillä. Lisäksi kuuntelemme puheluita yhdessä kumppaneiden kanssa, ja teemme jatkuvasti mystery shopping -käyntejä myyntipisteillä ulkopuolisen kumppanin avulla myynnin ja asiakaskohtaamisen laadun varmistamiseksi.

Kumppaneidemme työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää, koska vain silloin voimme taata laadukkaan asiakaskohtaamisen. Julkisuudessa käyty keskustelu osoittaa, että joillakin kumppaneillamme on tässä parantamisen varaa. Olemme pureutuneet näihin epäkohtiin kumppaneidemme kanssa.

Tavoitteenamme on, että Fortumin sähkösopimuksen tekeminen on sekä asiakkaille hyvä kokemus että myyjille palkitsevaa.

 Lisätietoja: Petteri Kaijasilta, Head of Customer Acquisition, Fortum.