FORTUM OYJ LIIKETOIMINTAUUTINEN 19.3.2019
Fortum Charge & Drive asentaa yhteistyössä kauppakeskus Goodmanin kanssa kahdeksan uutta latauspistettä Hämeenlinnassa. Latauspisteet tulevat sähköautoilijoiden käyttöön kevään aikana.
Latauspisteet soveltuvat kaikille sähköautoille ja hybrideille. Keskinopeiden tyypin 2 pisteiden enimmäisteho on 22 kW. Latauspisteet sijaitsevat Goodmanin parkkihallin alimmalla P2-tasolla. Samalla tasolla on ollut kaksi vanhempaa latauspistettä kauppakeskuksen avauksesta lähtien. Nämä pistokepaikat korvataan uusilla latauspisteillä.
Sijaintinsa kannalta Goodmanin uudet latauspisteet ovat merkittävä lisäys Hämeenlinnan kaupungin keskustan lataustarjontaan. Goodmanin parkkihallissa on asiakaskäytössä noin 600 ilmaista kolmen tunnin kiekkopysäköintipaikkaa.
"Sähköautoilijoiden kannalta on tärkeää, että latauspalvelut saadaan keskeisille paikoille, joissa sähköautoilijat liikkuvat. Kauppakeskus on luonteva paikka sähköauton lataukselle, kun lataus sujuu kauppakeskuksessa asioinnin yhteydessä”, Fortum Charge & Driven Suomen myynnistä vastaava Sami Saarilahti sanoo.
”Kauppakeskus Goodman kehittää jatkuvasti toimintaansa ja asiakkaiden viihtyvyys sekä ympäristöasiat ovat meille erittäin tärkeitä. Nopeita latauspisteitä on vuosien varrella toivottu ja nyt on hienoa päästä toteuttamaan tämäkin asiakastoive”, kertoo kauppakeskusjohtaja Eeva Jauro.
Pohjoismaiseen Fortum Charge & Drive -verkostoon kuuluu jo yli 2 000 laturia eli noin 4 000 latauspistettä. Pikalatureita verkostossa on noin 700. Suomessa sähköautoilijoiden käytössä on jo yli 600 latauspistettä.
Fortum Oyj
Viestintä