
FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.8.2018 KLO 9.00
Fortumin aurinko- ja tuulivoiman kehityksestä sekä yritysjärjestelyistä vastaava johtaja Kari Kautinen on päättänyt jättää tehtävänsä. Yhteisen sopimuksen mukaisesti hän jatkaa tehtävässään syyskuun 2018 loppuun. Kautinen on ollut Fortumin palveluksessa vuodesta 1998 ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2014. Ennen nykyistä vastuualuettaan hän toimi Fortumin johtoryhmässä strategiasta sekä yrityskaupoista vastaavana johtajana. Seuraajajärjestelyt on käynnistetty.
"Karilla on ollut keskeinen rooli Fortumin innovatiivisten ja vahvasti omistaja-arvoa kasvattaneiden yritysjärjestelyiden, kuten sähköverkkojen myynnin, Hafslund-uudelleenjärjestelyn ja viimeisimpänä Uniper-sijoituksen, toteuttamisessa. Hänen panoksensa Fortumin aurinko- ja tuuliliiketoiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä on myös ollut erittäin merkittävä. Koko Fortumin puolesta haluan kiittää Karia ja toivottaa hänelle onnea tulevissa haasteissaan", sanoo Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark.
Fortum Oyj
Ingela Ulfves, Sijoittajasuhde ja talousviestintäjohtaja
Lisätietoja:
Sijoittajat ja analyytikot:
Måns Holmberg, päällikkö, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh. 044 518 1518
Rauno Tiihonen, päällikkö, sijoittajasuhteet, puh. 010 453 6150
Media:
Pauliina Vuosio, VP, Executive Communications, puh. 050 453 2383
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.com