Sijoittajauutinen

Fortum aikoo valittaa Ruotsin tuomioistuimen vesivoiman kiinteistöveropäätöksestä

14 kesäkuu 2018, 09:30

fortum-sign-web

FORTUM OYJ SIJOITTAJAUUTINEN 14.6.2018 KLO 9.30

Tukholman valitustuomioistuin antoi 11.6.2018 päätöksensä koskien Fortum Sverige AB:n vesivoiman kiinteistöveron oikaisuhakemusta vuosilta 2009-2014. Oikeuden päätös oli Fortumille kielteinen ja vastakkainen aiemman hallinto-oikeuden päätöksen kanssa. Fortum aikoo hakea valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kiistanalainen kiinteistövero kyseessä olevalta ajanjaksolta on korkoineen yhteensä noin 520 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 50 miljoonaa euroa). Päätöksellä ei ole vaikutusta Fortumin tulokseen, vaikka päätös jäisi voimaan valituksen jälkeen.

Vesivoimalaitosten kiinteistöverotus Ruotsissa on ollut noin 12 kertaa korkeampi kilowattituntia kohden kuin muiden energiatuotantomuotojen. Tämä on johtunut eri kiinteistöveroprosenteista sekä erilaisista arvostusperusteista.

“Vesivoiman kiinteistöverotaakka on kasvanut vuosien mittaan, mikä on vähentänyt investointiaktiivisuutta sekä vaarantanut olemassa olevien laitosten kestävän toiminnan. Ruotsin valtiopäivien päätös alentaa vesivoiman kiinteistövero normaalille tasolle auttaa tulevaisuudessa, mutta korkea vero on rasittanut liiketoimintaamme useita vuosia", sanoo Fortumin verojohtaja Reijo Salo.

Vuonna 2014 Fortum maksoi veroja 525 miljoonaa euroa, josta 279 miljoonaa euroa Ruotsiin. Fortum-konsernin kokonaisveroaste vuonna 2014 oli 14,3 % ja Ruotsissa 54,9 %.

Fortum Oyj

Ingela Ulfves
Sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja

Lisätietoja:

Reijo Salo, verojohtaja, puh. 050 452 4443

Sijoittajat ja analyytikot: Ingela Ulfves, puh. 040 515 1531, Måns Holmberg, puh. 044 518 1518, Rauno Tiihonen, puh. 010 453 6150 ja investors [ät] fortum [piste] com

Lue lisää:

Fortumin verojalanjälkiraportti: http://apps.fortum.fi/investors/Fortum_Verojalanjalki_2017.pdf

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi