Säteilyturvakeskus (STUK) päätti 25. marraskuuta, että Posiva voi aloittaa käytetyn ydinpolttoaineen maanalaisten loppusijoitustilojen rakentamisen Eurajoen Olkiluodossa. Päätöksessä STUK toteaa, että Posivalla on valmius loppusijoituslaitoksen rakentamisluvan alaisen työn aloittamiseen.
Rakentamisluvan käytetyn ydinpolttoaineen kapselointi- ja loppusijoituslaitokselle Posiva sai valtioneuvostolta vuoden 2015 marraskuussa. Ydinenergia-asetuksen mukaan ydinlaitoksen rakentamista ei kuitenkaan saa aloittaa ennen kuin STUK on tarkastanut rakentamista koskevat asiakirjat ja suunnitelmat. STUKin on todettava, että turvallisuuteen vaikuttavat tekijät on otettu huomioon riittävän hyvin.
Taustaa:
Posiva on rakentanut loppusijoituspaikalla yli kymmenen vuoden ajan maanalaista tutkimustilaa, Onkaloa. Onkalon rakentaminen ei ole ollut rakentamisluvan alaista, mutta sen rakentaminen on todettu eduskunnan hyväksymässä periaatepäätöksessä. Koska Onkalosta tulee osa loppusijoituslaitoksen kokonaisuutta, STUK on kuitenkin valvonut sitä ydinlaitosten rakentamisen periaatteiden mukaisesti.