Verkkouutinen

Fortumissa selvitetään mahdollisuutta siirtyä kumppanuusmalliin useiden voimalaitosten käyttö- ja kunnossapitotoiminnassa

02 huhtikuu 2016, 17:18

 

Fortumissa on käynnistetty selvitys mahdollisuudesta siirtyä kumppanuusmalliin käyttö- ja kunnossapitotehtävissä Suomen CHP-voimalaitoksilla (sähkön ja lämmön yhteistuotanto), hiililauhdetuotannossa, lämpölaitoksilla ja kaukolämpöverkoissa.

Selvitys koskee Espoon Suomenojan, Järvenpään, Joensuun, Naantalin, Meri-Porin ja Inkoon voimalaitosten sekä Espoon, Keski-Uudenmaan ja Joensuun kaukolämpöverkkojen käyttöä ja kunnossapitoa. Naantalin voimalaitoksen osalta selvitystä tehdään Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n (TSE) ja sen muiden omistajien kanssa ja päätetään TSE:n hallituksessa.

Selvityksen taustalla on energia-alan vaikea toimintaympäristö, jonka vuoksi Fortum pyrkii keventämään kustannusrakennettaan. Tavoitteena on leikata nykyisten toimintojen kiinteiden kulujen tasoa 100 miljoonalla eurolla vuoden 2017 loppuun mennessä. Meneillään oleva selvitys on osa tätä hanketta. 

Mahdollisessa muutostilanteessa yhteensä noin 310 henkilöä siirtyisi vanhoina työntekijöinä uuden työnantajan palvelukseen. Fortumin omistuksiin voimalaitoksissa ja kaukolämpöverkoissa muutos ei vaikuttaisi. Fortum huolehtisi jatkossakin kaukolämpöasiakkaista ja heidän palveluistaan entiseen tapaan.

Päätös mahdollisesta kumppanuusmallista käyttö- ja kunnossapitotoiminnassa tehdään selvityksen valmistuttua, todennäköisesti toukokuussa. Mikäli selvitys päätyisi kumppanuusmalliin siirtymiseen, voisi mahdollinen liiketoiminnan siirto kumppaniyritykselle tapahtua alkusyksystä.

Vastaavanlainen toimintamalli otettiin käyttöön Fortumin vesivoimalaitoksilla Suomessa ja Ruotsissa jo yli kaksi vuotta sitten.