Verkkouutinen

Fortum on Suomen luotetuin sähköyhtiö

29 tammikuu 2016, 11:00

luotetuininternet

 

Fortum on valittu Valittujen Palojen lukijatutkimuksessa Suomen luotetuimmaksi sähköyhtiöksi yhdeksännen kerran peräkkäin.


Valitut Palat on selvittänyt jo viidentoista vuoden ajan kuluttajien käsityksiä eri toimialoilla. Tuoreessa selvityksessä tutkittavia toimialoja oli jo 43. Tutkimuksessa kuluttajat vastaavat netissä avoimiin kysymyksiin ja nimeävät alojen luotetuimmat merkit tai yhtiöt spontaanisti. Tämän vuoden kyselyyn vastasi yhteensä 1 967 Valitut Palat -lehden tilaajaa Suomessa.

 

Luotetuinta sähköyhtiötä tiedusteltiin nyt yhdeksättä kertaa ja vastaajista lähes joka neljäs nimesi luotetuimmaksi sähköyhtiöksi Fortumin. Valinta on osunut Fortumiin joka vuosi koko sen ajan, kun toimiala on ollut tutkimuksessa mukana.


"Olemme hyvin iloisia tästä valinnasta! Teemme kovasti työtä sen eteen, että olemme luottamuksen arvoisia myös jatkossa.  Keräämmekin säännöllisesti palautetta asiakkailtamme , jotta voimme palvella heitä entistä paremmin. Teemme myös palveluiden kehitystyötä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tälläkin hetkellä meillä on useampi pilottihanke, joissa asiakkaat ovat mukana", sanoo Fortumin asiakkuusjohtaja Elisa Blomberg.


Löydät tutkimuksen tulokset osoitteessa www.rd.fi/luotetuinmerkki