Joululahjoitusvaroillamme autetaan lapsia monin tavoin

23 joulukuu 2015, 09:07

Fortum on antanut jo monta vuotta joululahjoitusvarat hyväntekeväisyysjärjestöille. Oma henkilöstömme eri maissa äänestää ja valitsee paikallisen organisaation, joka saa lahjoituksen.

Suomessa Pelastakaa Lapset ry sai lähes kaksi kolmasosaa äänistä. Lahjoitusvarat ohjataan tukiperhetyöhön. Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö ja tukiperhetoiminta auttavat lapsiperheitä jo silloin, kun perheiden tilanne ei ole vielä liian vaikea.

Ruotsissa henkilöstö antoi eniten ääniä YK:n pakolaisjärjestölle. Järjestö tekee työtä ja auttaa pakolaisten kotouttamisessa, uudelleensijoittamisessa ja hyvinvoinnin turvaamisessa.

Venäjällä lahjoituksemme jaetaan kolmelle järjestölle: Belchyonok children´s center auttaa yksinhuoltaperheiden lapsia, Tyumen´s regional medical society auttaa halvaantuneita, syöpään ja muihin vaikeisiin tauteihin sairastuneita lapsia, ja Garmonia rehabilitation center puolestaan kuntouttaa lapsia ja nuoria aikuisia, jotka ovat kärsineet mielenterveysongelmista tai liikuntavammoista.

Joululahjoitusvaramme auttavat Puolassa lapsia, jotka saavat neurologista kuntoutusta Ewa Błaszczyk’s säätiön kautta.

Lahjoitusvaramme Virossa ohjataan Naerata Ometi -järjestölle, joka auttaa lapsia ja heidän perheitään, jotka tarvitsevat apua jokapäiväisessä elämässään. Järjestöllä on moninaisia projekteja esim. vammaisten lasten ja vanhusten auttamiseen.

Liettuassa tuemme Santariškėsin lastensairaalaa, joka on perustanut säätiön tukemaan ja tarjoamaan lääketieteellistä koulutusta ja opetusohjelmia. Sairaala tarjoaa hoitoja lapsille, jotka kärsivät harvinaisista ja vaikeista sairauksista.

Jelgavan sisäoppilaitosta (boarding school number 1) Latviassa käyvät vaikeasti vammaiset lapset. Lahjoituksemme avulla hankitaan ulkoliikuntavälineitä koulua käyville lapsille.

Toivomme avun menevän heille, jotka sitä eniten tarvitsevat.