Lehdistötiedote

Fortumin Suomenojan lämpöpumppulaitos ottaa jäteveden hukkalämmön talteen Espoossa

29 tammikuu 2015, 15:00

LEHDISTÖTIEDOTE 29.1.2015

Fortumin uusi lämpöpumppulaitos on aloittanut toimintansa Espoon Suomenojalla. Jäteveden hukkalämpöä hyödyntävän lämpöpumppulaitoksen avajaisia vietettiin Suomenojalla torstaina 29.1.

"Lämpöpumppuratkaisu vähentää kaukolämmön tuotannon päästöjä Espoossa huomattavasti, kun hukkalämmön talteenotolla korvataan fossiilisia polttoaineita. Arviomme mukaan lämpöpumpuilla saadaan talteen noin 300 000 megawattituntia eli jopa 15 % koko Espoon kaukolämmöntarpeesta. Vesi, joka muuten valuisi suoraan mereen, on nyt osa kaukolämmön tuotantoa", totesi Fortumin Heat, Electricity Sales and Solutions -divisioonan johtaja Markus Rauramo lämpöpumppulaitoksen avajaisissa.

”HSY tuotti viime vuonna uusiutuvaa energiaa yli sataprosenttisesti suhteessa omaan energiankäyttöön. Mittavien omien investointien lisäksi parannamme energiatehokkuutta ja vähennämme seudun kasvihuonekaasupäästöjä yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Vuonna 2012 Suomenojan puhdistamolla aloitettiin biokaasun tuottaminen liikennepolttoaineeksi yhdessä Gasumin kanssa. Uusi Fortumin lämpöpumppulaitos jatkaa niitä toimenpiteitä, joilla jäteveden sisältämä energia saadaan kaupunkilaisten hyödyksi”, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.

”Finnoo on osa Länsimetron kehityskäytävää, jonka toteuttaminen tehostaa ja tiivistää Espoon kaupunkirakennetta hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Tavoitteena on rakentaa Finnoosta vähitellen uudenlainen 17 000 asukkaan merikaupunginosa, joka on kaupunkimainen kestävän kehityksen esimerkkialue. Fortumin kestävät energian tuotantotavat ovat tärkeä osa Finnoon suunnittelua”, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä toteaa.

Lämpöpumppulaitoksen rakennushanke eteni suunnitelmien mukaan. Rakentaminen aloitettiin tammikuussa 2014. Rakentaminen sujui turvallisesti, eikä hankkeen aikana sattunut yhtään tapaturmaa.

Yksi Fortumin strategian kulmakivistä on vahva sähkön ja lämmön yhteistuotannon osaaminen. Lämpöpumppulaitos ja muut uudet ratkaisut monipuolistavat kaukolämmön tuotantoa ja pitävät kaukolämmön kilpailukykyisenä asiakkaille.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Jouni Haikarainen, johtaja, Fortum, Heat Finland and Baltics, puh. 040 709 5690
Fortumin mediapäivystys: puh. 040 198 2843


Fortumin kaukolämpöhankkeet Espoossa:
Fortumilla on Espoon alueella menossa useita hankkeita, joilla tavoitellaan lämmöntuotannon aiheuttamien päästöjen merkittävää vähentämistä. Ylijäämälämpöä hyödynnetään jo ennestään useassa kohteessa. Fortum on toimittanut energiaratkaisut Tiedon ja Elisan konesalikeskuksiin, joiden avulla saadaan talteen vuosittain huomattava määrä lämpöenergiaa. Lisäksi Fortum toimittaa energiajärjestelmän Espoon uuteen sairaalaan, jonka ylijäämälämpö hyödynnetään espoolaisten lämmityksessä. Kivenlahden lämpölaitoksella siirrytään fossiilisesta polttoaineesta puupellettien käyttöön. Tämä vähentää kaukolämmön aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä alueella ja vähentää riippuvuutta maakaasusta. St1:n kanssa Fortum on sopinut yhteisestä pilottihankkeesta, jossa kokeillaan geotermisen lämmön hyödyntämistä kaukolämmön tuotannossa. Fortumin tavoitteena on, että yhtiön asiakkaat saavat hiilidioksidivapaasti tuotettua lämpöä Suomessa vuoteen 2030 mennessä.

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2013 Fortumin liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,6 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi