Pörssitiedote

Fortumin Norjan sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti päätökseen

30 toukokuu 2014, 14:00

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.5.2014 klo 14.00 EEST

Fortum on tänään saattanut päätökseen Norjan sähkönsiirtoliiketoimintansa myynnin Oslon pörssissä noteeratulle energiayhtiö Hafslundille. Yritysjärjestely on saanut kaikki tarvittavat viranomaishyväksynnät ja tavanomaiset yrityskaupan ehdot ovat täyttyneet.

Fortum ilmoitti huhtikuussa luopuvansa myös lämpöliiketoiminnastaan Norjassa iCON Infrastructure Partners II, L.P. -rahastolle. Fortum arvioi saattavansa päätökseen tämän kaupan kesäkuun 2014 loppuun mennessä.

Yhteensä yritysjärjestelyjen velaton kauppahinta on 340 miljoonaa euroa. Tänään Hafslundin kanssa päätökseen saadun sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnin osuus tästä on noin 200 miljoonaa euroa. Kuten Fortum tiedotti 8. huhtikuuta, yhtiö ennakoi kirjaavansa Norjaan liittyvistä yritysjärjestelyistä yhteensä 70 miljoonan euron myyntivoiton eli noin 0,08 euroa osaketta kohden vuoden 2014 toisen neljänneksen tulokseen. Lopullinen myyntivoitto raportoidaan Fortumin Distribution sekä Heat, Electricity Sales and Solutions -segmenteissä.

Myydyn sähkönsiirtoliiketoiminnan palveluksessa jatkaa 84 henkilöä. Noin 103 000 norjalaisen asiakkaan sähkönsiirtosopimukset jatkuvat niin ikään keskeytymättä. Fortum jatkaa sähkön vähittäismyyjänä ja siihen liittyvien palveluiden kehittäjänä ja tarjoajana Norjassa kuten ennenkin.

"Olemme tyytyväisiä, että kauppa on nyt saatettu onnistuneesti päätökseen. Lämmin kiitos sähkönsiirtoasiakkaillemme ja sähkönsiirron henkilöstölle Norjassa yhteisistä vuosista", sanoo Fortumin talousjohtaja Timo Karttinen, joka myös vastaa Fortumin sähkönsiirtoliiketoiminnasta.

Fortumin päätös myydä Norjan sähkönsiirtoliiketoiminta liittyy yhtiön viime vuonna tekemään sähkönsiirtoliiketoiminnan strategisten tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointiin. Lämpöliiketoiminnassa Fortum keskittyy suurempiin kaupunkikeskuksiin, joissa on mahdollisuus kehittää sähkön ja lämmön yhteistuotantoa (CHP:tä).

Fortum Oyj
Helena Aatinen
Viestintäjohtaja, konserniviestintä

Lisätietoja:
Timo Karttinen, talousjohtaja, puh. 010 453 6555
Fortumin mediapuhelin 040 1982 843

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Media
www.fortum.com/fi

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2013 Fortumin liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,6 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.
www.fortum.com/fi