Fortum mukana kehittämässä nuorten koulunkäyntiä Intiassa

20 toukokuu 2014, 12:12

Tämän vuoden alussa Fortum sitoutui varustamaan kolme koulua Bhilwarassa, Intian Rajasthanissa, aurinkopaneeleilla. Nyt valmistunut hanke parantaa 1 200 nuoren opiskeluolosuhteita ja siten auttaa heitä kohti parempaa tulevaisuutta.

Rajasthanissa lämpötila voi kesäisin nousta yli 45 celsiusasteen. Aurinkopaneelien avulla viilennetyt luokkahuoneet ovat tuoneet helpotuksen koululaisille ja ne kattavat koulujen energian tarpeen tehokkaasti ja päästöttömästi.

 

 

 

 

"On tyypillistä, että kesäisin läsnäoloprosentti kouluissamme romahtaa. Tässä hankkeessa Fortum pureutui yhteen perustavanlaatuiseen ongelmaan koulujärjestelmässämme. Jatkossa meidän ei tarvitse enää pelätä toistuvia sähkökatkoja tai kärsiä tukahduttavan kuumista luokkahuoneista. Tulokset puhuvat puolestaan! Osallistumisprosentti on aurinkopaneelien asennuksen jälkeen ollut noin 95 % joka päivä", iloitsee Charu Verma, Shushy Sadan koulun rehtori.

"Fortumin tavoitteena on olla seuraavan sukupolven energiayhtiö, joten koulutuksen edistäminen näin käytännönläheisellä tavalla on meille luontevaa. Olemme sitoutuneita kestävään kehitykseen ja haluamme auttaa paikallisia yhteisöjä tarjoamalla ympäristöystävällisiä energiaratkaisuja. Tulevaisuus on näiden nuorten käsissä ja tämän hankkeen myötä he saavat omakohtaista kokemusta aurinkoenergian tarjoamista mahdollisuuksista", sanoo Fortum Intian toimitusjohtaja, Sanjay Aggarwal.