Lehdistötiedote

Fortum myy sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksensa Nokialla

20 joulukuu 2013, 10:00

LEHDISTÖTIEDOTE 20.12.2013

Fortum myy sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksensa ja maakaasu- ja kaukolämpöverkkonsa Nokialla Leppäkosken Sähkö -konsernille. Kauppa on osa yhtiön lokakuussa 2012 aloittamaa tehostamisohjelmaa. Fortum keskittää kaukolämpöliiketoimintaansa suurempiin keskuksiin ja yksiköihin.

Fortum ennakoi saattavansa kaupan päätökseen joulukuun 2013 loppuun mennessä ja sen vaikutuksen Heat-divisioonan vuoden 2013 viimeisen neljänneksen tulokseen olevan vähäinen. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa.

Nokian voimalaitos tuottaa sähköä valtakunnan verkkoon, kaukolämpöä lähes 800 nokialaisille sekä prosessihöyryä alueen teollisuusyrityksille. Laitos käyttää polttoaineenaan maakaasua. Nokian sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksen sekä maakaasu- ja kaukolämpöverkkojen lisäksi kauppaan kuuluu viisi lämpökeskusta. Tuotantokapasiteetin sähköteho on 72 megawattia ja lämpöteho 180 megawattia. Höyryn, kaukolämmön ja maakaasun myynti on noin 400 gigawattituntia vuodessa. Kaupan mukana siirtyy yksi henkilö.

Leppäkosken Sähkö –konserni on monipuolinen Pirkanmaalla toimiva vuonna 1919  perustettu energia-alan toimija. Yritysryhmän muodostavat Leppäkosken Sähkö Oy ja sen sataprosenttisesti omistamat tytäryhtiöt Leppäkosken Energia Oy ja Leppäkosken Lämpö Oy. Lisäksi konserniin kuuluvat tytäryhtiöt FC Energia Oy ja FC Power Oy.


Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Jouni Haikarainen, johtaja, Fortum, Heat-divisioona, Suomi, puh. 040 709 5690

Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2012 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,7 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 400 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi