Vihkiäispäivänä Njaganissa riitti ohjelmaa. Useampi lehdistötilaisuus, palkinnonjakoseremonia, yritysseminaari, paneelikeskustelut ja erilaiset musiikkiesitykset siivittivät päivää iltaa kohti, jolloin presidenttien johdolla laitos vihittiin virallisesti käyttöön. Vieraita paikalla oli noin 300, mukana muun muassa ministereitä, pormestareita, muita korkeita virkamiehiä, median edustajia ja energia-alan päättäjiä. Virallinen vihkiäisosuus siirtyi myöhäiseen iltaan Putinin koneen ollessa myöhässä huonon sään vuoksi.
"Nyaganin voimalaitos on kaikkien aikojen suurin investointi Suomesta Venäjälle ja yksi Venäjän suurimmista investoinneista lauhdevoimatuotannossa. Me uskomme, että se voi tuoda huomattavaa lisäarvoa Venäjän taloudelle", sanoi Fortumin talousjohtaja Markus Rauramo lehdistötilaisuudessa ja jatkaa: "Tällä hetkellä tuotamme sähköä voimalaitoksillamme Uralilla ja Länsi-Siperiassa runsaan 7 miljoonan venäläisen kodin kulutuksen verran. Venäjällä on merkittävä rooli Fortumin toiminnassa myös tulevaisuudessa ja olemme sitoutuneet viemään investointiohjelmamme loppuun. On kunnia olla energiamme avulla edistämässä venäläisten asiakkaidemme hyvinvointia ja kasvua."
Yksi Venäjän energiatehokkaimmista laitoksista
Nyagan GRES koostuu kolmesta kaasukombiyksiköstä, joissa käytetään energiatehokasta maakaasuteknologiaa. Ensimmäinen yksikkö valmistui maaliskuussa 2013 ja sen sertifioitu kapasiteetti on yli 420 MW. Nyagan 2 on tällä hetkellä testikäytössä ja se arvioidaan otettavan kaupalliseen käyttöön vuoden 2013 loppuun mennessä. Kolmas yksikkö, Nyagan 3, on suunniteltu otettavaksi käyttöön vuoden 2014 loppuun mennessä.
Koko laitoksen sähköntuotantokapasiteetti on valmistuessaan yli 1 250 megawattia (MW) ja sen arvioidaan valmistuvan edellä aikataulua, johon Fortum on sitoutunut Venäjän valtion kanssa solmitun investointivelvoitesopimuksen puitteissa.
Massiivinen rakennusurakka Pohjois-Uralilla
Nyaganin voimalaitos on monessa suhteessa ainutlaatuinen ja haastava projekti. Njaganin kaupunki sijaitsee Pohjois-Uralilla Hanti-Mansiassa noin 2 500 kilometriä Moskovasta koilliseen keskellä taigaa. Napapiirille on matkaa alle 500 kilometriä. Voimalaitos sijaitsee kuitenkin alueen energiajärjestelmän kehittymisen kannalta suotuisassa paikassa. Njaganissa vallitsee ankara mannerilmasto. Talven ja kesän lämpötilaerot ovat jopa 80 astetta, ja talvisin lämpötila saattaa laskea alle -50 celsiusasteeseen.
Arviomme mukaan rakennusprojektissa on siirretty 6,3 miljoonaa kuutiometriä – 2,5 kertaa Gizassa sijaitsevan Kheopsin pyramidin tilavuuden verran, ja voimalaitoksen rakentamiseen käytettyjen metallirakenteiden kokonaispaino on yli 18 000 tonnia – melkein kolmen Eiffel-tornin verran. Valmis laitos tuottaa sähköä noin 3,1 miljoonan venäläisen kodin energiankulutuksen verran.


