Lehdistötiedote

Fortum myy Infratek-vähemmistöomistuksensa Tritonille

26 kesäkuu 2013, 09:40

LEHDISTÖTIEDOTE 26.6.2013

Fortum on sopinut myyvänsä 33 prosentin omistusosuutensa norjalaisesta Infratek ASA:sta Tritonin hallinnoimalle rahastolle. Kauppahinta on noin 37 miljoonaa euroa.

Fortum keskittyy strategiansa mukaisesti ydinosaamiseensa myymällä ydinliiketoimintaan kuulumatonta omaisuutta kuten vähemmistöomistuksia. Kauppa on osa lokakuussa 2012 aloitettua tehostamisohjelmaa.

Kauppa on tarkoitus saattaa päätökseen vuoden 2013 kolmannen neljänneksen aikana. Fortum kirjaa kaupasta noin 10 miljoonan euron myyntivoiton Power-divisioonan vuoden 2013 kolmannen neljänneksen tulokseen. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Infratek on Pohjoismaiden johtava infrastruktuurin rakentamis- ja ylläpitotyön sekä turvajärjestelmien kokonaistoimittaja. Yhtiö toimittaa monia eri palveluita sähkönjakelun, rautatiejärjestelmien, kuituverkon, kaukolämmön, valaistuksen ja huipputeknisten turvajärjestelmien aloilla.

Infratekillä on noin 1 700 työntekijää Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Vuonna 2012 yhtiön liikevaihto oli 2,8 miljardia Norjan kruunua (noin 380 miljoonaa euroa). Infratek on listattuna Oslon pörssiin.

Fortum on ollut Infratekin vähemmistöomistaja vuodesta 2009, jolloin Fortumin infrastruktuurin rakentamis- ja kunnossapitoliiketoiminta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa yhdistettiin Infratek ASA:n liiketoimintaan. Tällöin Fortum sai 33 prosentin omistusosuuden yhtiössä.

Tritonin rahastot sijoittavat pohjoiseurooppalaisiin keskisuuriin yhtiöihin ja kehittävät niiden toimintaa. Toimialoja, joihin Triton keskittyy ovat teollisuus ja liike-elämän palvelut sekä kuluttaja- ja terveys-sektorit.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja
Timo Karttinen, Electricity Solutions and Distribution -divisioonan johtaja, Fortum,
puh. 050 453 6555

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2012 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,7 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 400 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi