Lehdistötiedote

Fortum laajentaa kaukolämpöverkkoaan Viron Tarttossa

26 kesäkuu 2013, 15:00

LEHDISTÖTIEDOTE 26.6.2013

Fortum ostaa kaukolämpötoimintoja Tarttossa Virossa kaukolämpöyhtiö Erakütelta.

Hankittavan kaukolämpöverkon osuus on noin 20 prosenttia koko Tartton verkosta, ja alue on kaupungin nopeimmin kasvava. Vuonna 2012 lämmön myynti alueella oli noin 92 gigawattituntia (GWh). Lämpöä tuotetaan kolmessa lämpökeskuksessa, joissa käytetään polttoaineena paikallista biomassaa ja kaasua. Kaupan jälkeen Fortum omistaa koko kaukolämpöverkon Tarttossa.

Fortum suunnittelee liittävänsä uuden verkon myöhemmin osaksi nykyistä verkkoaan, johon lämpö tuotetaan yhtiön omassa sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksessa (CHP). Laitos käyttää polttoaineenaan paikallista biomassaa sekä turvetta. Uuden kaukolämpöverkon yhdistäminen Fortumin verkkoon lisää biopolttoaineiden käyttöä, vähentää hiilidioksidipäästöjä ja parantaa kaukolämmön tuotannon tehokkuutta Tarttossa.

"Tehokkaan energiantuotannon sekä biopolttoaineiden käytön ansiosta pienennämme Viron tuottamia hiilidioksidipäästöjä. Samasta syystä olemme onnistuneet pitämään myös kaukolämmön hinnan Tarttossa hyvin kilpailukykyisenä", sanoo Margo Külaots, Fortumin Viron toiminnoista vastaava johtaja. "Toivotamme kotitalous- ja yritysasiakkaat alueella tervetulleiksi kaukolämpöverkkoomme", hän jatkaa.

Kauppahinta on noin 7 miljoonaa euroa. Kauppa on tarkoitus saattaa päätökseen elokuussa, ja sen toteutuminen edellyttää Viron kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Fortum omistaa kaksi CHP-laitosta ja kaukolämpöverkkoa Viron Pärnussa ja Tarttossa. Laitosten tuotantokapasiteetti on yhteensä noin 49 megawattia (MW) sähköä ja 100 MW lämpöä. Vuotuinen myynti nousee arviolta 600 GWh:iin lämpöä ja 340 GWh:iin sähköä. Molemmilla laitoksilla on erittäin hyvä hyötysuhde, ja ne käyttävät pääosin paikallisia biopolttoaineita, mikä pienentää energiantuotannon ympäristövaikutuksia ja mahdollistaa kilpailukykyisen hinnan tarjoamisen asiakkaille.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Jaakko Vähä-Piikkiö, Fortumin Baltian alueen johtaja, puh. 050 453 2009
Margo Külaots, Fortumin Viron toiminnoista vastaava johtaja, puh. +372 505 2986

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2012 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,7 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 400 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi