Pörssitiedote

Markus Rauramo Fortumin talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

16 helmikuu 2012, 08:30

PÖRSSITIEDOTE 16.2.2012

Fortumin uudeksi talousjohtajaksi (CFO) on valittu valtiotieteiden maisteri Markus Rauramo (43). Hän tulee kuulumaan Fortumin johtoryhmään ja raportoimaan Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuulalle.

Fortumin pitkäaikainen talousjohtaja Juha Laaksonen siirtyy työsopimuksensa mukaisesti vuoden 2013 alussa eläkkeelle.

Markus Rauramo siirtyy Fortumiin Stora Ensosta, missä hän on toiminut eri esimies- ja johtotehtävissä vuodesta 1993, viimeksi talousjohtajana. Markus Rauramo aloittaa työskentelyn Fortumissa elokuussa 2012 ja talousjohtajana 1.9.2012.

"Haluan jo tässä vaiheessa kiittää Juha Laaksosta pitkäaikaisesta ja menestyksellisestä urasta Fortumissa ja arvokkaasta panoksesta toimitusjohtajan läheisenä kollegana. Samalla toivotan Markus Rauramon tervetulleeksi energiasektorille ja Fortumiin", sanoo Tapio Kuula.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätiedot: Tapio Kuula, toimitusjohtaja puh. 010 452 4112


Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Itämeren alueelle. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2011 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 800 henkilöä.. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi