Lehdistötiedote

Fortum arvioitu pohjoismaisen ilmastoindeksin parhaaksi yritykseksi

21 lokakuu 2011, 12:01

LEHDISTÖTIEDOTE 21.10.2011

Carbon Disclosure Project (CDP) on arvioinut Fortumin Pohjoismaiden parhaimmaksi yritykseksi ilmastoasioiden raportoinnin näkökulmasta. 

Fortum on mukana jo viidettä perättäistä vuotta CDP:n Nordic Carbon Disclosure Leadership -indeksissä. Indeksi, johon kuuluu 26 yritystä, on keskeinen osa CDP:n vuosittaista Nordic 260 -raporttia. Raportti julkistettiin tänään Tukholmassa. CDP edustaa 551:tä institutionaalista sijoittajaa, jotka hallinnoivat noin USD 71 000 miljardin varallisuutta.

Julkistustilaisuudessa yhteiskuntasuhteiden ja kestävän kehityksen johtaja Anne Brunila esitteli Fortumin näkemyksiä siirtymisestä kohti kestäviä energiajärjestelmiä ja aurinkotaloutta. Brunila painotti Fortumin vahvaa sitoutumista ilmastonmuutoksen hillitsemiseen muistuttaen samalla selkeän ja johdonmukaisen markkinaympäristön ja lainsäädännön tärkeydestä. Näiden merkitys korostuu erityisesti taloudellisesti epävarmoina aikoina. Brunila pitää aurinkotalouden edellytyksinä mm. avoimia ja läpinäkyvästi toimivia tukku- ja vähittäismarkkinoita sekä ennakoitavissa olevaa, markkinaperustaista ja harmonisoitua ympäristölainsäädäntöä ja energiapolitiikkaa.

Esimerkkeinä Fortumin toimista kestävän kaupunkiasumisen kehittämiseksi Tukholman alueella Brunila nosti esiin älykkään sähköverkon sekä lämmitys- ja jäähdytysratkaisujen kehittämisen Tukholman Royal Seaport -alueella.

CDP Nordicin johtaja Amanda Haworth Wiklund sanoi yritysten toimista löytyvän runsaasti innovatiivisia esimerkkejä. Hän muistutti näkyvistä tutkimus- ja kehitystyön tuloksista: "Pohjoismaiset yritykset ovat osoittaneet, että korkealaatuisia tuotteita voidaan valmistaa kuluttamalla entistä vähemmän energiaa ja hupenevia luonnonvaroja.”

Nordic 260 -raportin voi ladata osoitteessa www.cdproject.net.  

Lisätietoja:
Kari Kankaanpää, Sustainability Manager, Climate and Environmental Affairs
Tel. +358 50 45 32330, kari [piste] t [piste] kankaanpaa [ät] fortum [piste] com (kari[dot]t[dot]kankaanpaa[at]fortum[dot]com)


Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle ja Itämeren alueelle. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2010 Fortumin liikevaihto oli 6,3 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 500 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi