Sähköverkon luotettavuuden lisääminen vähentää sähkökatkojen määrä ja kestoa, ja investointi hyödyttää yhteensä noin 1400 Fortumin asiakasta. Juuri käynnistynyt projekti on määrä saada valmiiksi vuoden 2013 loppuun mennessä.
"Pöytyän verkko on tyyppiesimerkki menneiden vuosikymmenien tarpeisiin rakennetusta sähköverkosta, jonka rakenne ja luotettavuus eivät vastaa nykypäivän tarpeita", sähkön siirtoliiketoiminnasta Pohjoismaissa vastaava Ari Koponen kertoo. "Riippuvaisuus sähköstä lisääntyy. Me Fortumissa pyrimme vastaamaan näihin vaatimuksiin kohentamalla sähköverkkomme toimitusvarmuutta ja palvelemaan näin asiakkaitamme paremmin."
Sähköverkon luotettavuutta parannetaan Pöytyällä muun muassa siirtämällä johtoja pois metsästä teiden varsille, lisäämällä verkoston automaatiota sekä maakaapeloimalla sähköverkkoa suojaan sään vaihteluilta. Lisäksi nykyisiä avojohtoja korvataan päällystetyillä johtimilla, jolloin esimerkiksi johdoille putoavat oksat eivät aiheuta keskeytyksiä sähkönjakeluun.
Hanke etenee kolmessa vaiheessa. Ensimmäisenä rakennetaan 10 kilometrin osuus päällystettyä avojohtoa ja maakaapelia Heinjoelta Lellaisiin. Sähköverkko on määrä saada valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Kohteen urakoitsijana toimiva Eltel Networks Oy on aloittanut työt kohteessa maastosuunnittelun osalta.
Tämä vuonna aloitetaan myös Ristinummi-Otsola -välisen 10 kilometrin pituisen johto-osan suunnittelu- sekä kaapelointityöt. Aluetta koskevat ilmajohtotyöt aloitetaan alkuvuodesta 2012 ja saatetaan loppuun kesällä 2012.
Verkostoparannuksen viimeinen vaihe, joka käsittää Otsolan ja Heinjoen välisen 5 kilometrin pituisen matkan, on määrä saada kuntoon vuoden 2013 loppuun mennessä.
Investoinnit ovat kriittisiä luotettavan sähkönsiirron varmistamiseksi ikääntyvässä sähköverkossa sekä uusien palveluiden käyttöönottamiseksi. Myös sähkönkulutuksen ja -tuotannon alueelliset muutokset edellyttävät investointeja sähkönjakelijoilta. Fortum omistaa Suomessa yhteensä 77 400 kilometriä sähköverkkoa ja rakentaa maassamme uutta verkkoa keskimäärin 1 600 kilometriä vuosittain.
Fortum Distribution
Viestintä
Lisätietoja:
Pekka Vierimaa, verkkopalvelupäällikkö, puh. 050 4557 147
Karoliina Lehmusvirta, viestintäpäällikkö, puh. 040 5813 710