Fortum Oyj
Pörssitiedote
12.12.2010 klo 15.00 EET
Fortum myy lämpöliiketoimintansa Tukholman ulkopuoliselta alueelta Ruotsissa
Fortum ja Macquarien hallinnoimat rahastot ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Fortum myy Tukholman alueen ulkopuolella sijaitsevat kaukolämpöliiketoimintansa ja lämmöntuotantolaitoksensa Macquarielle. Kauppahinta on noin 200 miljoonaa euroa. Suurimman osan myytävistä toiminnoista omistaa Fortumin tytäryhtiö Fortum Värme, josta Tukholman kaupungilla on 50 %:n taloudellinen omistusosuus. Fortum arvioi, että kaupasta syntyvällä myyntivoitolla on vähäinen vaikutus vuoden 2011 ensimmäisen vuosineljänneksen osakekohtaiseen tulokseen. Myyntivoitto kirjataan Heat-divisioonaan.
Fortum myy toimintonsa voidakseen paremmin keskittyä sähkön ja lämmön yhteistuotantoon sekä kaukolämpöliiketoiminnan kehittämiseen Tukholman alueella. Kauppaan kuuluu 12 erilaista, Keski-Ruotsissa sijaitsevaa kaukolämpö- ja teollisuuslämpötoimintoa, joista kolme on yhteisomistuksessa paikallisten kuntien kanssa. Lämmön myynti vuonna 2009 oli 1.3 terawattituntia. Vuonna 2009 toimintojen liikevaihto oli yhteensä 72 miljoonaa euroa ja käyttökate (EBITDA) 28 miljoonaa euroa. Kaupan myötä 83 työntekijää siirtyy uudelle omistajalle.
Kauppa vaatii vielä Tukholman kaupunginvaltuuston ja Ruotsin kilpailuviranomaisen hyväksynnän. Fortum arvioi saattavansa kaupan päätökseen vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä.
"Olemme erittäin tyytyväisiä, että lämpöliiketoimintomme Tukholman ulkopuolisilla alueilla saavat uudeksi omistajakseen Macquarien, joka on yksi maailman johtavista infrastruktuurisijoituksiin ja -kehitykseen erikoistuneista toimijoista. Heillä on tilaisuus ja vaadittava osaaminen toimintojen jatkokehitykseen. Fortum voi nyt strategiansa mukaisesti keskittyä paremmin sähkön ja lämmön yhteistuotantoon ja kaukolämpöliiketoiminnan kehittämiseen pääkaupunkiseudulla", sanoo Fortumin johtaja Per Langer.
Macquarien rahastoilla on pitkä kokemus vastuullisesta sijoittamisesta säänneltyihin liiketoimintoihin ja infrastruktuuriin maailmanlaajuisesti. Yhtiön sijoituskohteisiin kuuluvat muun muassa Iso-Britannian suurin vesi- ja viemäröintiyhtiö Thames Water ja maailman suurin kaukokylmäjärjestelmä Thermal Chicago Corporation. Macquarien rahastot on investoinut myös Ruotsin infrastruktuuriin, kuten Arlandan lentokentän ja Tukholman kaupungin yhdistävään nopeaan junayhteyteen, Arlanda Expressiin.
Fortum Oyj
Anne Brunila
Johtaja, Konsernin yhteiskuntasuhteet ja kestävä kehitys
Lisätietoja:
Per Langer, Executive Vice President, Fortum
Jens Bjöörn, Head of Communications, Fortum Värme, tel. +46 702 98 41 25
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi