Lehdistötiedote

Fortum lahjoitti Aarne Ervin piirustuksia Rakennustaiteen museolle - Oulujoen vesivoimalaitokset ovat arkkitehtuurin mestariteoksia

29 marraskuu 2010, 11:00

Fortum Oyj
Lehdistötiedote
29.11.2010

Fortum lahjoitti Aarne Ervin piirustuksia Rakennustaiteen museolle - Oulujoen vesivoimalaitokset ovat arkkitehtuurin mestariteoksia Arkkitehti Aarne Ervin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Ervi (1910-1977) oli yksi sodanjälkeisen Suomen modernin arkkitehtuurin kärkitekijöistä Viljo Revellin ja Alvar Aallon rinnalla. Suunnittelun lähtökohtana oli läheinen suhde luontoon ja maiseman huomioonottaminen. Fortumin komeat vesivoimalaitokset, ja niiden yhteyteen rakennetut asuinalueet Oulujoella, ovat tyylipuhtaita esimerkkejä Ervin käsialasta. Yksi merkittävimmistä on Suomen suurimpiin lukeutuva, vuonna 1951 valmistunut Pyhäkosken voimalaitos ja sen yhteyteen rakennettu Leppiniemen asuinalue. Juhlavuoden kunniaksi Fortum on lahjoittanut Ervin suunnittelemien Fortumin voimalaitosten ja niiden yhteydessä olevien asuinalueiden ja -talojen alkuperäiset piirustukset Rakennustaiteen museon arkistoon. Fortum on sitoutunut Ervin arkkitehtonisen perinnön säilyttämiseen ja tukee Rakennustaiteen museon Ervin elämäntyötä käsittelevää Aarne Ervi - tilaa ihmiselle -näyttelyä, joka on avoinna yleisölle 1.12.2010-20.2.2011. Lisätietoja, voimalaitosvierailut Oulujoelle ja valokuvapyynnöt: Elina Kokko, elina [piste] kokko [ät] fortum [piste] com tai puh. 040 733 9493 Fortum Viestintä Kuvia Pyhäkoskelta: http://media.digtator.fi/digtator/public/6a0e65341d6a5e4feb00d0f1c4ff6687/ Fortum Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden - samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä voimalaitosten käyttö ja kunnossapito. Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle ja Itämeren alueelle. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös kilpaillut energiamarkkinat nopeasti kasvavissa Euroopan ja Aasian talouksissa. Vuonna 2009 Fortumin liikevaihto oli 5,4 miljardia euroa ja liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 11 500 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.fortum.fi