Lehdistötiedote

Fortum SuomiAreenalla heinäkuussa 2010

20 heinäkuu 2010, 12:59

Fortum Oyj
Lehdistötiedote
20.7.2010

Fortum SuomiAreenalla heinäkuussa 2010 Fortum osallistuu kesän suurimpaan yhteiskunnalliseen keskustelutapahtumaan SuomiAreenaan Porissa 21.-23.7. monipuolisella ohjelmalla. Yhtiö on mukana tapahtumassa jo kolmatta kertaa ja tänä vuonna teemana ovat tulevaisuuden energiaratkaisut. Teltta Fortum esittelee Kansalaistorin teltassaan hajautettua sähköntuotantoa ja älykästä sähköverkkoa. Yleisöllä on myös mahdollisuus koeajaa sähköisiä ajoneuvoja sekä valokuvauttaa itsensä tulevaisuuden kaupungissa. Fortumin teltta sijaitsee Yrjönkadun kävelykadulla aivan Kauppatorin läheisyydessä. Aaltovoimapoiju Kokemäenjoessa Fortum esittelee SuomiAreenassa myös kehitteillä olevaa aaltovoimateknologiaa. Tukholmasta tuotu aaltovoimapoiju lasketaan Kokemäenjokeen 21.7. ja se on kesävieraiden ihmeteltävänä perjantai-iltaan asti. Halkaisijaltaan nelimetrinen poiju on kiinnitetty joen pohjaan painojen avulla. Poijun läheisyydessä Raumansillan luona järjestetään aaltovoimaa koskeva lehdistötilaisuus keskiviikkona 21.7. klo 11.00. Paikalla on Fortumin kehityspäällikkö Joonas Rauramo. FC Olli Rehn vs. eduskunnan jalkapallokerho Perinteinen SuomiAreenan jalkapallo-ottelu FC Olli Rehn vastaan eduskunnan jalkapallokerho pelataan Herralahden kentällä, aivan Porin keskustassa, torstaina 22.7. klo 17.00. FC Olli Rehn -joukkueessa pelaa Fortumin markkinointipäällikkö Mariia Korpi-Hallila. Pienet Tutor-palloilijat taluttavat ottelun arvovaltaiset pelaajat kentälle ja ottelupallot saapuvat paikalle Fortumin sähköautolla. Pelin jälkeen Fortum järjestää yleisölle rankkarikisan, johon pääsee mukaan 20 ensiksi ilmoittautunutta. SuomiAreena-keskustelu Fortumin yhteiskuntasuhdejohtaja Esa Hyvärinen osallistuu Kaupungintalon pihalla pidettävään SuomiAreena-keskusteluun perjantaina 23.7. klo 10.30-11.45. Keskustelun aiheena on "Cleantech - tulevaisuuden kasvuala Suomelle". Cleantechista ovat keskustelemassa myös puolustusministeri Jyri Häkämies, Finpron toimitusjohtaja Kari Häyrinen, AW-Energyn John Liljelund, Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n johtaja Mari Pantsar-Kallio sekä Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Jukka Koivisto. Fortum Oyj Konserniviestintä Lisätietoja aaltovoimasta: Joonas Rauramo, puh. 040 354 3732 Fortumin SuomiAreena-ohjelmasta: Tarja Hänninen, puh. 040 350 5535