Lehdistötiedote

Fortumin ja Espoon kaupungin sähköautoyhteistyö laajenee - ensimmäiset yleisölle avoimet sähköautojen latauspisteet Espoon Tapiolaan

16 joulukuu 2009, 10:08

Fortum Oyj, Espoon Kaupunki
Lehdistötiedote
16.12.2009

Fortumin ja Espoon kaupungin sähköautoyhteistyö laajenee - ensimmäiset yleisölle avoimet sähköautojen latauspisteet Espoon Tapiolaan Fortumin ja Espoon kaupungin yhteistyö sähköautoilun edistämisessä etenee. Espoon ensimmäinen yleisölle suunnattu sähköautojen latausasema avataan joulukuussa Tapiolassa, kun Kaupinkallion paikoitushalliin asennetut seitsemän lataustolppaa otetaan käyttöön. Fortum ja Espoon kaupunki aloittivat viime vuonna yhteistyön, jonka tavoitteena on mahdollistaa ladattavien sähköautojen laajamittainen käyttöönotto kaupungissa ja pienentää näin liikenteen päästöjä merkittävästi. Keskeinen osa hanketta on kehittää sähköautojen lataamiseen tarvittavaa infrastruktuuria jo varhaisessa vaiheessa, jotta autojen käyttöönotto olisi mahdollisimman sujuvaa, kun niitä lähivuosina saapuu markkinoille. Hankkeen aikana molemmat osapuolet ovat hankkineet ladattavia sähköautoja ja latauspisteitä käyttöönsä testatakseen tulevaisuuden sähköisiä liikennemuotoja. Lisäksi projektissa on suunniteltu eri latausratkaisujen käyttöä, latausverkoston sijaintia ja kattavuutta. Tapiolan Kaupinkallioon asennettavat seitsemän uutta sähköautojen latauspistettä ovat seuraava askel projektissa. ”Pohjoismaissa sähköautoja voi ladata kotona normaaleista moottorilämmityspistorasioista, mutta latauspisteitä on sijoitettava myös julkisille paikoille. On tärkeää että latauspisteet ovat turvallisia ja helppokäyttöisiä.. Kaupinkalliossa lataamisen käytetty sähkö maksetaan kätevästi pysäköintiautomaatilla pysäköintimaksun yhteydessä”, kertoo T&K-päällikkö Juha Matikainen Fortumilta. Sähköautoilua aiotaan testata Espoon innovaatio- ja kehitysympäristöissä Sähköautohanke tukee sekä Fortumin että Espoon kaupungin kestävän kehityksen tavoitteita hiiliniukan yhteiskunnan edistämiseksi. Ensi vuoden aikana Fortumin ja Espoon sähköautoyhteistyötä on tarkoitus edelleen laajentaa muun muassa asentamalla uusia latauspisteitä, ja kokeilemalla erilaisia maksutapoja. ”Espoon kaupungin tavoitteena on mahdollistaa päästöttömien autojen käyttöönotto jo varhaisessa vaiheessa niin, että asukkaat ja yritykset voisivat käyttää niitä joustavasti. Latauspisteiden asentamisen lisäksi haluamme myös edistää aktiivisesti sähköautoihin ja niiden käyttöön liittyvää kehitystyötä muun muassa Otaniemen, Keilaniemen, Tapiolan alueilla, jonne on sijoittunut vahvoja innovaatio- ja kehitysympäristöjä”, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen. Nykytekniikalla ladattavilla sähköautoilla voi ajaa yhdellä latauksella 50-200 km. Autot ovat omimmillaan nimenomaan kaupunkiliikenteessä, jossa matkat ovat lyhyitä ja jossa käytetään suhteellisen alhaisia nopeuksia. Sähkömoottori korvaa siis polttomoottorin tilanteissa, joissa polttomoottori on haitallisimmillaan ympäristölle. Fortum Oyj Konserniviestintä Espoon kaupunki Viestintä Lisätietoja: Juha Matikainen, T&K-päällikkö, Fortum, Sähköratkaisut ja sähkönsiirto -divisioona, puh. 050 455 7219 Antti Mäkinen, projektinjohtaja, Espoon kaupunki, puh. 050 593 1339 Pekka Vikkula, projektinjohtaja, Espoon kaupunki, puh. 046 877 2601