Lehdistötiedote

Fortum Puolan sähkömarkkinoille

16 joulukuu 2009, 13:00

Fortum Oyj Lehdistötiedote 16.12.2009

Fortum Puolan sähkömarkkinoille                                                 

Fortum on käynnistänyt sähkön kaupankäyntitoiminnan Varsovassa, Puolassa.       
Ensimmäinen kauppa Puolan sähkömarkkinalla poee-pörssissä tehtiin keskiviikkona 
9. joulukuuta. Toimintojen käynnistämisellä Fortum ennakoi uuden sähkön ja      
lämmön yhteistuotantolaitoksensa (CHP) valmistumista vuonna 2010 Częstochowassa,
Puolassa. Valmistuttuaan, biomassalla ja hiilellä toimivan laitoksen            
sähköntuotantokapasiteetti on 65 megawattia ja lämmöntuotantokapasiteetti 120   
megawattia. Kaikki Częstochowan CHP-laitoksella tuotettu sähkö myydään pörssiin.

“Puolan sähkömarkkinan kehitys on Fortumille kiinnostava ja uuden CHP-laitoksen 
valmistuminen Częstochowassa tarjoaa luontevan tilaisuuden lähteä mukaan        
markkinalle. Uskomme, että Fortum voi uusilla markkinoilla käyttää hyväkseen    
osaamista, jota se on pohjoismaisella sähkömarkkinalla toimiessaan hankkinut”,  
sanoo Pirja Heiskanen, johtaja, Trading and Industrial Intelligence, Fortum.    

Fortum laajensi lämpöliiketoimintaansa Puolaan vuonna 2003 ja on hankkinut      
sieltä useita kaukolämpöyhtiöitä viime vuosien aikana. Tällä hetkellä Fortum    
omistaa maassa noin 50 lämpölaitosta ja sillä on kaukolämpöverkkoja yli 40      
paikkakunnalla. Suurimmat verkot ovat Wroclawin, Częstochowan ja Plockin        
kaupungeissa. Vuonna 2008 Fortumin lämmön myynti Puolassa oli 3,6 TWh.          

Fortum Oyj                                                                      
Konserniviestintä                                                               

Lisätietoja:                                                                    
Pirja Heiskanen, johtaja, Trading and Industrial Intelligence, Fortum Oyj,      
puh.050 45 36314, [email protected]