Pörssitiedote

Tapio Kuula Fortumin uusi toimitusjohtaja

07 huhtikuu 2009, 12:10

Fortum Oyj Pörssitiedote 7.4.2009 klo 12.10 EET

Fortum Oyj:n toimitusjohtajaksi on 1.5.2009 alkaen nimitetty yhtiön johtoryhmän jäsen Tapio Kuula (51). Fortumin hallitus teki päätöksen uuden toimitusjohtajan nimittämisestä perusteellisen valintaprosessin jälkeen sääntömääräisessä kokouksessaan tänään 7.4.2008.

”Tietoisena Mikael Liliuksen työsopimuksen ehdoista ja edessä olevasta toimitusjohtajavaihdoksesta hallitus käynnisti seuraajan hakuprosessin jo viime syksynä. Prosessi oli edennyt niin pitkälle, että hallitus saattoi yksimielisesti päättää uudesta toimitusjohtajasta”, sanoo Fortumin hallituksen varapuheenjohtaja Matti Lehti.

”Pohjoiseurooppalaisena sähkö- ja lämpöyhtiönä Fortumilla on paljon mahdollisuuksia etenkin kestävän kehityksen mukaisten energiaratkaisujen toimittajana. Tunnen yhtiön ja sen liiketoiminnan hyvin ja olen ollut mukana strategian kehittämisessä. Uskon, että tältä pohjalta on hyvä aloittaa uutena toimitusjohtajana”, sanoo Tapio Kuula.

Tapio Kuula on työskennellyt Fortumin palveluksessa vuodesta 1996 ja ollut yhtiön johtoryhmän jäsen vuodesta 1997. Viime vuodet hänen vastuualueensa yhtiössä ovat olleet Generation, Portfolio Management and Trading (PMT), Service ja Venäjän toiminnot, viime vuoden ajan erityisesti venäläisen TGC-10:n integrointi. Ennen siirtymistään Fortumiin Kuula on työskennellyt metsäteollisuuden palveluksessa ja usean energiayhtiön toimitusjohtajana. Kuula on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja taloustieteiden maisteri.

Nykyinen toimitusjohtaja Mikael Lilius jää eläkkeelle joulukuussa täytettyään 60 vuotta. Siihen asti hän jatkaa yhtiön palveluksessa työskennellen hallituksen ja johtoryhmän määräämissä tehtävissä erityishuomion ollessa Venäjän toiminnoissa.

Fortum Oyj
Maria Romantschuk, viestintäjohtaja

LISÄTIETOJA - TIEDOTUSTILAISUUS KLO 13.00

Tiedotustilaisuus järjestetään Fortumin pääkonttorissa Keilaniemessä, Keilaniementie 1, Espoo, tänään 7.4.2009 kello 13.00. Tilaisuudessa ovat paikalla Matti Lehti ja Tapio Kuula.

LIITE: CV Tapio Kuula

1.5.2009-
Toimitusjohtaja, (President and CEO)
Fortum Oyj Fortumin palveluksessa vuodesta 1996
Johtoryhmän jäsen vuodesta 1997

Syntynyt Vuonna 1957

Koulutus Ekonomi, taloudellis-hallinnollinen tiedekunta, TY, 1979 Diplomi-insinööri, sähkövoimatekniikka, TTKK, 1980 Taloustieteiden maisteri, yrityksen hallinto ja laskentatoimi, TY, 1981

Tekniikan kunniatohtori, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, 2008

Perhesuhteet Naimisissa, 3 lasta

Aiemmat tehtävät:

  • 2000- Toimitusjohtaja, Fortum Power and Heat Oy
  • 2005-2009 Johtaja, Fortum Oyj - vastuualueina Generation, Power Portfolio Management and Trading, Service ja Russia ja maavastuina Suomi ja Venäjä
  • 2000-2005 Sähkö ja lämpö -sektorin johtaja, Fortum Oyj
  • 1999-2000 Varatoimitusjohtaja, Fortum Power and Heat Oy
  • 1997-1998 Johtaja, johtokunnan ja hallituksen jäsen, Imatran Voima Oy
  • 1996-1997 Verkkoliiketoiminnan johtaja, Imatran Voima Oy
  • 1995-1996 Varatoimitusjohtaja, Länsivoima Oyj,
  • 1993-1996 Toimitusjohtaja, Jyllinkosken Sähkö Oyj
  • 1989-1993 Toimitusjohtaja, Koillis-Pohjan Sähkö Oy
  • 1988-1989 Toimitusjohtaja, Seinäjoen kaupungin energialaitos
  • 1986-1988 System Development Manager, Stuart Edgar Ltd. (G A Serlachius) Englanti
  • 1984-1986 Järjestelmäkehittäjä, G A Serlachius
  • 1980-1984 Tutkimuspäällikkö, Koillis-Pohjan Sähkö Oy

Nykyiset luottamustoimet:

  • 2000- Teollisuuden Voima Oyj, hallituksen puheenjohtaja/varapuheenjohtaja, nyt varapuheenjohtaja
  • 2008- OAO Territorial Generating Company 10, TGC-10, hallituksen puheenjohtaja
  • 2005- OAO Territorial Generating Company 1, TGC-1, hallituksen jäsen, hallituksen varapuheenjohtaja 2006-2007
  • 2002- Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, hallintoneuvoston jäsen
  • 2005- PTS, Energiahuoltosektorin jäsen
  • 2000- Baltrel, Committee Member, puheenjohtaja 2002-2005
  • 2001- Fortumin Säätiö, hallituksen varapuheenjohtaja

Lukuisia aiempia hallitustehtäviä energia-alalla Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Venäjällä