Lehdistötiedote

Fortumin sähköautosivustolle tunnustuksia maailmalta

06 huhtikuu 2009, 13:39

Fortum Oyj Lehdistötiedote 6.4.2009

Fortumin sähköautosivustolle tunnustuksia maailmalta                            

Fortumin maaliskuussa avattu sähköautosivusto 'Puhtaamman autoilun puolesta' on 
valittu 24. maaliskuuta Design Licksin ja 5.huhtikuuta FWA:n päivän sivustoksi.

FWA (Favourite Website Awards) on alan arvostetuin ja kävijämäärältään suosituin
verkkosivusto, joka arvioi ja palkitsee sisällöltään, ulkoasultaan ja           
käytettävyydeltään esimerkillisiä digituotantoja maailmalta. Sivustolla         
vierailee kuukausittain noin 1,5 miljoonaa kävijää. Ennen Fortumia saman        
tunnustuksen on saanut vain kymmenkunta suomalaista työtä viimeisen 10 vuoden   
aikana.                                                                         

Sähköautosivustolla kävijä voi osallistua virtuaalisen koeajoon ja testata      
sähköauton ominaisuuksia, ottaa kantaa, esittää kysymyksiä asiantuntijoille ja  
lukea aiheesta lisää. Samalla Fortum kertoo tarkemmin, miksi ja miten Fortum    
osallistuu sähköautoilun edistämiseen ja mitä hyötyä siitä olisi esim. EU:n     
kansallisten päästötavoitteiden saavuttamiselle. Sivusto on osa Fortumin kevään 
sähköautokampanjaa, joka näkyy mm. televisiossa ja aikakauslehdissä. Sivustolla 
on käynyt ensimmäisen kuukauden aikana lähes 65 000 eri kävijää.                

Osallistuminen sähköautoilun kehitystyöhön tukee Fortumin kestävän kehityksen   
tavoitteita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Liikenne aiheuttaa merkittävän   
osan maailman hiilidioksidipäästöistä. Polttomoottoriautoihin verrattuna        
sähköautot ovat vähäpäästöisempiä. Jos autoon ladattava sähkö tuotetaan         
uusiutuvilla energialähteillä, kuten Fortumin Norppasähkö, voi autolla ajaa 
jopa täysin päästöttömästi.                                                     

Fortumin sähköautosivuston ovat suunnitelleet mainostoimisto Dynamo ja          
tuotantoyhtiö Great Apes.                                                       

www.fortum.fi/sahkoauto                                                         
www.thefwa.com                                                                  
www.designlicks.com                                                             

Lisätietoja:                                                                    

Fortum                                                                          
Susanna Serlachius-Pressler, brändijohtaja, puh. 050 452 5226,                  
[email protected]                                                   

Dynamo                                                                          
Tommi Opas, johtaja/digitaaliset palvelut, puh. 040 183 3256,                   
[email protected]